lauantai 27. helmikuuta 2010

Nyt saa nauraa.


Outi ja Anu esittelivät omia ei niin putkeen menneitä koruprojektejaan ja päätin sitten minäkin kaivaa arkistoja... Blogiin päätyy vain riman ylittäneet korut, osa jää alle riman ja joutuvat purkuun ja sitten osa on sellaisia, joita ei kehtaa edes tunnustaa koskaan tehneensäkään. Nämä seuraavat ovat nyt sitten niitä. Tunnustuksia. Ja näitähän riittää, sillä pelkästään hopeajämäpussissa oli seuraavia.


Ensimmäisen puolustuksesksi sanottakoon, että tämä on vuodelta 2007 ja uskoisin, että nyt vastaava tilaustyö sujuisi paremmin. Toiveet kuuluivat näin: hopeinen Daavidin tähti, jossa keskellä sinisiä ja valkoisia helmiä.



Virheet: Juottamaton runko, liian paksu kieputuslanka ja ihan väärt kivivalinnat ja väärässä kohdin. Arvannette ettei tämä projekti koskaan tullut päätökseen vaan nostin kädet pystyyn.


Nämä näyttävät ihan viattomilta tavallisilta hopealenkeiltä. Ovat muuten ihan ensimmäisiä sahauksiani.



Mutta kun valitsee liian ison veivin langan paksuuteen nähden ja veivaa vielä ihan liian löysästi, niin jostain syystä ketju ei pysy kasassa. Arvatkaa kuinka monta metriä lankaa on veivattuna ja sahattuna? Kuvassa siis on murto-osa jäljellä olevista renkaista, ja vain osan olen saanut hyötykäyttöön, kun olen juottanut renkaat kiinni.


Kuningasidea: Punsseloin pojan eskariopeille hopeiset avaimenperät kera jonkun kivan helmikoristeen!



Virheet: Liian ohut hopealevy ja kylmiltään harjoittelematta punsselointia ja kiirekin oli, kun mies syötti lapsille iltapalaa ja monta asiaa oli tekemättä. Ei hyvää päivää!


Hei! Mäpä juotan sellaiset kivat nappikorvikset, joissa on zirkonia!



Hetkeä myöhemmin kuuluu plumps, kun tekeleet katoavat pohjattomaan jämähopeapussiin. Näistä ehkä voisi vielä yrittää pelastaa jotain järkevää, mutta se innostus taisi mennä jo kauan aikaa sitten.


Ja viimeisenä, muttei halvimpana, tuotos hopeasavikurssilta. Suunnitelma: Mä pursotan ruiskusavella hienon filigraanihelmen, johon istutan 4 zirkoniaa.



Lopputulos: MÖNTTI! Joka ei muuten ole oikeasti läheskään näin pyöreä. Muistinko mainita, että 10 grammaa ruiskusavea maksaa noin 20 euroa, ja se meni melkeen kokonaan tähän? Tästä projektista ei kamalasti plussia löydy, mutta jos oikeen hakemalla hakee, niin parilla kurssikaverilla vastaavat eivät pysyneet edes kasassa. Niin ja äidithän kannustavat tunnetusti tyttäriään harrastuksessa ja tietysti tää oli äidin mielestä hieno ja hän voisi haluta tästä korun.  Mä en tiedä, kehtaanko tehdä, koska pitäisi sitä kuitenkin kaulassa julkisesti ja kaikki tietäisivät, että se on mun tekemä. :D


Että ei ole aina helppoa ja kaikkea ei opi heti. Roskaa tulee ja rahaa menee. Mutta eipä silti, näistäkin virheistä ja kokeilun kautta on opittu paljon ja ainakin näin jälkeenpäin iloa riittää...


Haastan mukaan kaikki helmeilijät. Tämä oli oikeastaan aika mukavaa.


 

torstai 25. helmikuuta 2010

Mitä viimeiselle rinkulalle tapahtui?


Edellisen merkinnän paksuin sormusrinkulakin valmistui. Sitä voi pitää joko ihan nääääääääin:



Tai sitten koko pinoa nääääääin:



peeäs: kukan keskellä ei ole tuollaista ruskeaa möhkää, ainakaan mun killisilmin katsottuna.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Kokeiluja sairastuvalla


Sormuksia. Niitä mun on monesti pitänyt tehdä, mutta työkalujen ja taidon puutteessa ne ovat jääneet hävettäviksi merkinnöiksi blogiin tai tekeleet ovat plumpsahtaneet suoraan sulatuspussiin.


Syksyllä korukurssilla näin miten sormuksia tehdään, itse en ehtinyt kokeilemaan, mutta sainpahan uskolle vahvistusta, että teoria siitä, miten niitä tehdään oli hallussa. Päätin aloittaa kokeilut helposta, eli pinottavista ohuista sormuksista, joita kurssilla olleet kaveritkin tekivät. Yksi kirkas, yksi viilattu ja yksi satinoitu. Lisäksi syntyi yksi paksu, johon ehkä keksin jotain kikkailuja vielä.



Tästä on suunta vain ylöspäin, mutta mukaviahan näitä on tehdä.


 

perjantai 19. helmikuuta 2010

Trendipelleilyä


tai sitten ei.


En voi tietää onko valkoiset helmet jo toissa talven lumia, kun en muotia juurikaan seuraa, mutta aika monella julkimolla on viime aikoina näkynyt isoja valkoisia helmiä kaulassa. Hyvää valkoiseen, ei harmaaseen tai purkan sinertävään tai kermaan vivahtavaan, kivihelmeen en ole juurikaan törmännyt, mutta nyt tärppäsi. Kerrankin hyvä valkoinen, ihan oikea valkoinen. Valkoista akaatti pompulaa pompulan perään, lukko ja harmaa rusetti väriä tuomaan. Korvikset valmiiksi nuiiiiin. Ja tässä lopputulos:





Pahasti hippuilee tuonne oman korulaatikon suuntaan, kun eihän mulla tällaisia pompula-pompulan perään rannekoruja vielä ole kuin... hmm... aika monta. Mutta ei kyllä valkoista. :D

Trendipelleilyä

Huomio!


tai sitten ei.
En voi tietää onko valkoiset helmet jo toissa talven lumia, kun en muotia juurikaan seuraa, mutta aika monella julkimolla on viime aikoina näkynyt isoja valkoisia helmiä kaulassa. Hyvää valkoiseen, ei harmaaseen tai purkan sinertävään tai kermaan vivahtavaan, kivihelmeen en ole juurikaan törmännyt, mutta nyt tärppäsi. Kerrankin hyvä valkoinen, ihan oikea valkoinen. Valkoista akaatti pompulaa pompulan perään, lukko ja harmaa rusetti väriä tuomaan. Korvikset valmiiksi nuiiiiin. Ja tässä lopputulos:




Pahasti hippuilee tuonne oman korulaatikon suuntaan, kun eihän mulla tällaisia pompula-pompulan perään rannekoruja vielä ole kuin... hmm... aika monta. Mutta ei kyllä valkoista. :D

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Aurinko armas...


Niin ihana kuin aurinko onkin, se aiheuttaa harmaita hiuksia pimeässä kuvaamiseen tottuneelle. Samat valotukset ei enää toimikaan, edes sillä kohtuudella, mitä on saanut käyttää koko pitkän talven. Ostin uuden kameran syksyllä, joten auringonvalossa kuvaaminen on ihan uutta ja homma on taas opettelussa.


Ensimmäinen koru syntyi pöydän siivoamisen seurauksena. Vaijerikela oli yhtä rannekorun mittaista pätkää vaille tyhjä. Hopeaspacerit odottivat uutta pussia entisen rikkouduttua, yksi lukko oli jäänyt pöydälle, kun edelliseen rannekoruun valikoituikin toinen ja vuorikristallisydämet tulivat jossain kiitospussissa ja, yllätys-yllätys, eivät olleet löytäneet paikoilleen laatikkoon asti.


Ettei ihan oltaisi kevään ja auringon huumassa, niin käydään mutka Siperiassa.


Angara



Joulun alla minulta toivottiin tällaista.



Yhteystiedot jäivät kiireessä vaihtamatta, mutta laitan tämän myytäviin. Toki jos joku muukin tällaista kaipaa, saa omakseen napata.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Kevät tullooo!


Täällä meillä on ollut kaksi päivää ihanan auringonpaisteisia. Ja hetihän sitä keväästä alkaa haaveilemaan. Sopivasti Anzu Helmihöperöissä heitti idean ilmoille. 'Kevät tulloo' koruja kehiin. Tartuin heti innokkaana haasteeseen.


Jäät lähtevät, solinaa... pyörteitä ja pisaroita kylmässä vedessä. Kuukiviä, akvamariinia, sininen topaasi ja hopeaa.


Pisara ja pyörre



Tämä koru ei vielä kovasti lämmitä, mutta keväänmerkit on jo näkyvissä.


sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Ystävänpäivää!


Kiitos saamistani korteista ja Ystävänpäivätekstiviesteistä. Valitettavasti kiireiden takia, ette tällä kertaa näe korua, mutta uuden ilmeen sain kuitenkin blogiini. Kiitokset blogipohjasta Puvustamoon sekä hienosäädöstä The Ukolle, joka jaksoi kuunnella "jos tuota vielä muuttaisi pikkuisen..."


Kiitos kaikille Ystävyydestä. Olette tärkeitä!


tiistai 9. helmikuuta 2010

Koru, kello, kellokoru vai korukello?


Kyselin joskus viime keväänä arvonnan yhteydessä, että millaisia koruja ihmiset haluaisivat minun tekevän. Muutama toivoi näkevänsä kelloja. Aika pian sen jälkeen ostin kellotaulun. Häpeäkseni on tunnustettava, että se on pyörinyt aktiivisten helmien alustalla jo yli puoli vuotta, mutta valmiiksi se ei ole tullut. Itse asiassa, se on luvattu jo kertaalleen äidille, mutta taisipa käydä niin, että äiti ehti ostaa uuden kellon, ennen kuin tämä valmistui. Omakin kello on sanonut sopimuksen irti ja nyt kun kelloa taas tarvisin, päätin, että tuo kellotaulu saa viimein luvan valmistua kokonaiseksi kelloksi.


Ensin hopeista mattoketjua, sitten hopeinen lukko ja sydän sekä prehniittibrioletti hieman tasapainottamaan korua. Tälle kellolle on toisaalta ihan sama kummin päin se ranteessa on, sillä toiselta puolelta se on kello ja toiselta puolelta koru.




Kenelleköhän tämä nyt sitten päätyy? Mitaksi tuli kuin vahingossa sellainen, joka on äitille sopiva, itselle joutuu lyhentämään. Vai olisiko helpompi ostaa uusi kellotaulu, niin ei tarvi tapella?

maanantai 8. helmikuuta 2010

Suunnittelusta ja toteutuksesta jokunen sana enemmän


Melkeen aina korusta tulee esiteltyä vain valmis tuotos, Itse tekoprosessista harvemmin puhuu mitään, ainakaan kuvia ei tule laitettua


Tämä koru sai alkunsa jo ennen joulua, kun serkkulikka tilasi kälylleen korvikset joululahjaksi, joita en joulun tohinassa ehtinyt kuvaamaan. Käly tykästyi tässä posteuksessa näkyviin Beatrix-tyylisiin korviksiinsa niin, että hänen labradoriitista tehdyt korviksensa tarvitsevat kaverin. Toiveissa oli sarjaan sopiva riipus, ehkä isompi kuin korvikset, ehkä saman kokoinen... Ketjun pituuskin oli vielä harkinnassa. Samankokoisiahan saa helposti, mutta se isompi vaati minulta hieman tuumausta.


Varaan yleensä koruille suunnitteluaikaa vähintään viikon, mielellään kaksi. Silloin jää aikaa kypsytellä alitajunnassa korua. Aktiivisessa vaiheessa piirtelen koukeroita paperille, mietin rakennetta, missä järjestyksessä mikäkin kannattaa tehdä, toimiiko se käytännössä jne. Ensimmäiset vinkkuraiset prototyypit syntyvät kuparilangasta. Haen sillä muotoa, miten kannattaa tehdä, paljonko lankaa tarvitaan jne. Harmittavasti sen kuparihäkkyrän nakkasin jo roskiin, joten siitä ette näe kuvaa. Tässä kuvassa yksi piirroksista, 1,5 hopealanka ja muutamia tarvitsemiani pihtejä ja leikkureita.



Loppujen lopuksi käytäntö näyttää paljon sitä, mihin suuntaan koru alkaa muodostumaan. Kannattaako vasaroida, ripustuslenkin paikan jne. Kuva antaa minulle suuntia, mutta se ei ole lopullinen mallipiirustus.


Juotosvaiheessa homma hoidettiin luonnollisesti paloturvallisella alustalla ja paloturvallisessa paikassa. Tämä on vain lavastettu tilanne kuvausta varten.



Juottaessa huomasin, että alunperin keskustaksi suunnittelemani pallot on ihan mahdotonta saada minun taidoillani siististi, joten päädyin valmiiseen kukkakomponenttiin. Reunoille tulevat jämähopeasta sulattamani pallerot vaativat aika monta juotoskertaa, ja sen valitettavasti huomaa... :(



Sitten hapotus, vilaus ja kiillotus kiillotusrummulla.


Sitten olemme edenneet vaiheeseen, jonka kuvat lähetän normaalisti korun tilaajalle sähköpostilla. Tällä kertaa asiaa nopeuttaaksemme laitankin ne tähän. Koru on keskeneräinen ja siihen voidaan tehdä vielä paljon muutoksia.


Ensin kuva riipuksesta



Päädyin ainakin aluksi laittamaan riipuksen noin päin. Ratkaistavia kysymyksiä riipuksessa:


1. Kummin päin? Noin vai pystysuuntaan?


2. Lisätäänkö riipukseen jotain? Labradoriitteja lisää? Kaarien sisäpuolelle hopeakiemuroita?


3. Ketjun pituus ja laatu? Ohuempaa/paksumpaa?


4. Ketjun koristelu? Laitetaanko välille labradoriittihelmiä enemmän?


Vai vaihtoehto b) tehdään sittenkin se pienempi riipus, samankokoinen kuin korviksissa?



Kaverukset vierekkäin, että näkee kokoeron. Isompi on 3,2x2,4 cm (+riippuvat kivet). Pienempi 1,7x1,3 (+riippuvat kivet, jotka siis kuvasta vielä puuttuvat kokonaan). Kuvassa näkyy jotain ruskeaa töhnää, joka ei kyllä paljaalla silmällä ainakaan erotu.


Mitä mieltä on korun tuleva omistaja? Luonnollisesti kommenttiloodassa muutkin saavat sanoa painavia mielipiteitään, joita ei kyllä ehkä oteta huomioon. ;)


 

tiistai 2. helmikuuta 2010

Myyntiläjästä pelastettua ja lukkojen kiinnitystä


Tammikuun siivouspäivänä myin helmiä, jotka eivät puhutelleet minua. Tämän korun hopeinen helminappi oli kuvattuna ja hetken myynnissäkin, kun päätin napata sen takaisin. Tuostahan saa vielä vaikka mitä. :D Skrymppasin ja jätin sen tuollaiseksi rumanpatinoituneeksi. Kivet olivat myös läjässä ja valmiina kuvaan ja myyntiin kivisekoituksena, nappasin nekin takaisin. Läjässä oli eri akaatteja, erilaisia jaspiksia ja akvamariinia, sitä kököintä laatua.


Tääsä kuvassa hopeanappi (numero 4) ennen käsittelyä:



Arkeologiaa



Tämä tynnyriketju on ollut valmiina jo varmaan puoli vuotta odottaen lukkoa ja sopivaa helmeä. Karneolikuutio toiminee.



Tässä kuvassa tynnyriketju näkyy paremmin:



Ja tässäkään akaattikorussa ei ollut lukkoa. Nyt on.



 

maanantai 1. helmikuuta 2010

Virk-virk!



Tämä pieni vaatimaton hylly löytyi syksyllä pienestä sisustuskaupasta. Hylly on vanha, mutta uudistettu ja se lähtikin heti mukaani. Eteiseen se ruuvattiin, mutta se ei oikeen sopinut vanhaan ja kulahtaneeseen tyyliin. Sehän tarkoittaa sitä, että pitää tehdä remonttia.


Seinät maalattiin ja lattia vaihdettiin uuteen. Tuulikaappiin teetettiin uusi kaluste.



Seinälle kiipesi punainen unikko-sisustustarra ja virkatut korit kiipesivät säilytyskoreiksi kaapin päälle.


Matto aiheutti ongelmia. Lapsiperheissä eteisen maton on oltava käytännöllinen, sellainen jonka voi tarvittaessa nakata omaan pyykkikoneeseen. Käytännöllinen on kauppojen valikoimissa synonyymi rumalle, ainakin siinä hintaluokassa, jota minä olin valmis maksamaan. Pitää siis tehdä itse. Mutta enhän mä osaa...


Virkatessani aiemmin esiteltyjä säilytyskoreja alkoi idea hahmottumaan. Mä virkkaan maton! Ohjettahan ei tietysti löytynyt mistään. :( Mieleinen malli ja idea löytyi Virkkuukoukussa -blogista, jossa on Minna Kokon virkkaamia kauniita mattoja. Päätin kokeilla ilman ohjetta. Valkoinen matto olisi ihana, mutta käytännöllinen se ei ole eteisessä. Kaikki vaaleat värit hylkäsin heti. Ruskea ja musta olivat pitkään listoilla, mutta onhan ne nyt tavattoman tylsiä! Petrooli ja turkoosi puuttuivat kuteen värikartalta... Hmmmm... Mies tykkää punaisesta väristä ja seinällä tökötti punainen unikko...


Photobucket


Maton halkaisija 130 cm. Langan menekki 4 kiloa. Muutamaan kertaan tuli purettua ja ihmeteltyä, mutta ihmeesti hermot kestivät. Kädet 4 päivän työn jälkeen melkeen nahattomat.


Photobucket


 MUOKS 13.8.2010 Tähän mattoon kysellään minulta paljon ohjetta. Sitä minulla ei ole antaa, mutta nyt uusimmassa Kangas-Aitan hinnastossa oli ohje tämän tyyliseen pyöreään virkattuun pitsimattoon. Ei ihan samanlaiseen, mutta sellaiseen, mistä saa hyvin muokattua mieleisensä.