sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Ei jätetä sinistä ihan vielä.

Edelliseen kaulakoruun tarvittiin tietysti myös korvikset.

Ja uutena tuttavuutena Rainbow Calsilica -nimistä kiveä, joka ei välttämättä olekaan kiveä vaan jotain ihan muuta. No, väliäkö sillä, kunhan on kaunista ja hintakin sangen kohtuullinen.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Sininen

Vaikka sinisestä tykkäänkin, se on minulle mahdottoman hankala koruiluväri. Tämä kevät on tuonut tarvikekauppoihin vaikka mitä ihanaa uutta sinistä, ja kun tuttava kaipaili iloista sinistä kesäkorua, oli haasteeseen helppo ja mukava vastata.

Sinistä onyxia ja siniseksi ja petrooliksi värjättyä marmoria kera itseväänneltyjen hopeaovaalien.

Lisäksi eräs koru kaipasi tuunausta. Se oli liian aneeminen ja tylsä.

Kun sain korun valmiiksi, alkoi naurattaa: tuliko nyt varmasti käytettyä joka loodasta tarvikkeita? Kupariketjun pätkiä jämäpussista, Vintaj Natural Brass osia, satiininauhaa ja akvamariinia (sinä se minulle myytiin, oikeastaan se taitaa olla jotain imitaatiota).

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Flunssainen pikapäivitys

Kevätflunssa tuli eikä näemmä päästä otteestaan ihan heti. Aivoissa ei liiku mitään... Siksi onkin onni, että tämän kevään yllätyshitti Koruavaruudessa on olleet.... ettepä ikinä arvaa mitkä... En minäkään olisi arvannut... Olivat jo myytävien kasassakin...
Tada-da-da-da-da- daaaaaaaaa!
Swarovskin biconet!
Ja niistä ihan perus-perus-perus kaulakoruja eri väreissä. Ensin meni punainen seuraavaksi sinisen sävyissä vuorikristalliin yhdistettynä, musta onyxin ja tummien makeanvedenhelmien kanssa ja lilakin meni ja nyt sitten kaipailtiin jo vihreääkin. 

Tällä kertaa yhdistettynä makeanvedenhelmiin, vuorikristalleihin ja tsekkiläisiin lasihelmiin.
Edellisen postauksen kalvosinnapit menivät sulhaselle, morisamelle toivottiin rannekorua. 
Muitakin vaijerikoruja on syntynyt täydentämään myytävien varastoa. Kun muuhun ei nyt pysty ja jaksa, niin vaijerikorut on ihanan palkitsevia ja kauniita ja niin käyttökelpoisia.

Loput uudet vaijerikorut laitan kaupan puolelle, kunhan ehdin ja jaksan.