perjantai 27. elokuuta 2010

Tunnustuksia


Joku on näemmä heilunut kameran kanssa. :D Nyt tulee yliannos korukuvista.


Mattamustat onyxit huutelivat kaveria ja ne löytyivät vermeil-laatikosta, jonka kansi oli melkeen muurautunut umpeen käyttämättömyyttään.



Rytmi





Korvikset



Mustan jälkeen piti saada valkoista. Alunperin piti tehdä samalla tyylillä sisaruskoru, mutta jossain vaiheessa huomasin, että ei siitä ihan samanlainen tullutkaan. Olen itse tykännyt ja pitänyt paljon tätä rannekorua, joten ajattelin, että ketjut sopisivat tähänkin. Ja vielä muutama granaatti. Ja hei! Rusetti on aina kiva...





Nämä molemmat menevät myytäviin, kunhan ehdin laittaa.


 


Johanna antoi minulle ihanan tunnustuksen.



Ja samalla haastoi tunnustamaan seitsemän asiaa itsestäni. No jopas. Eihän mulla ole mitään tunnustettavaa, mitä te ette jo tietäisi. Argh!


1. Tein yhden mielestäni oikeen kauniin korun, enkä edes blogannut sitä :o Ehkä saan anteeksi, kun kerron, että Johanna teki sen puolestani. (eka on ihania hääkattauksia, jonkun taitavan ihmisen tekemä upea hääkakku, suloisia lapsia, ja sitten joku kaunotar, jonka kaulassa koru on. Harmaita makeanvedenhelmiä ja hopeinen helmi silkiin solmittuna. Oikeen kaunis, klassikkoainesta.


2. Noin 5 vuotta sitten käytin koruinani vain vihki- ja kihlasormuksia ja pieniä kultaisia korvakoruja ja nekin yleensä nappimallisia.


3. En pitänyt hopeasta.


4. Olin "kärsinyt" vuosia siitä, ettei minulla ollut mieluista harrastusta. Olin hakenut sitä oikeaa. Nyt mulla on oikeastaan kaksi harrastusta: korujen tekeminen ja niistä bloggaaminen. Lisukkeeksi on tullut paljon ystäviä, kavereita ja nettituttuja.


5. Koen välillä luomisen tuskaa, ihan niin kuin taiteilijat, vaikka en mikään taiteilija olekaan. Ihan fyysisestikin. Joskus oikeen intensiivisen koruntekosession jälkeen kun lähtee töihin tai ajamaan autolla, on ihan pihalla.


6. Koko kesänä olen pitänyt kaulakorua ehkä kerran tai kaksi. Rannekoruja on matkassa yleensä 2-3 ja sormuksia 3-7.


7. Tämän osa tietääkin jo, mutta täällä en ole tainnut hehkuttaa: Syyskuussa menen viikonlopun mittaiselle hopeakurssille. Jeeeee!


Tää pitäisi laittaa seitsemälle eteen päin, mutta en haasta nyt nimeltä ketään vaan ojennan tunnustuksen kaikille ihanille korubloggaajille, jotka jaksavat sulostuttaa päivääni ihanilla koruillaan. Tunnustakaahan tekin. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.

Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.