perjantai 27. elokuuta 2010

Tilaustöistä

Omasta kiireisestä elämäntilanteesta ja siitä että koruiluaikani supistuu entisestään olen tehnyt päätöksen.

En ota vastaan tilaustöitä.

Silloin kun koruilen, haluan tehdä sellaisia, mikä minusta tuntuu hyvälle ja mikä sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Lisäksi tilaustyöt vaativat paljon enemmän keskustelua tilaajan kanssa ja tällä hetkellä minulla ei ole aikaa siihen.

Aikaisemmin sovitut jutut hoidetaan, mutta uusia en ota vastaan.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kuumeinen päivitys

Viikonlopun suunnitelmat meni kerralla uusiksi, kiitos maha- ja kuumetaudin. Itseäni virkistääkseni kuumeen keskellä laitan nämä kuvatut "muut kuin korut" tänne nähtäväksi.

Tämmöisiä pellavan värisiä feikki-rullaverhoja ompelin keittiön molempiin ikkunoihin.

Vanha (ei kuitenkaan niin vanha, että maali olisi pilannut sen) puusohva, jonka mies maalasi valkoiseksi ja johon ompelin uuden päällisen ja tyynyt.

Tän kummempiin suorituksiin tää ompelija ei pysty.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Puuttuva avain

Harmittaa, kun tilaa jotain, ja se jääkin puutumaan tilauksesta. Vielä enemmän harmittaa, jos sille on jo paikkakin valmiina. Tällä kertaa tilauksesta jäi puuttumaan avainriipus, joka oli tarkoitus laittaa tekemääni papuketjuun. Pöh. Sellainen tummaksipatinoitunut pieni ja koristeellinen. Uutta tilausta en ala tekemään, joten täytyy tyytyä tähän jo varastoissa olleeseen kirkkaaseen. Kiva, muttei täydellinen. Lohdutukseksi raotin varovasti turmaliini-briolettipussia. On ne vaan niin kauniinvärisiä, vaikkeivat ihan jalokivilaatua olekaan.

Pikkuvilautus tilatusta kaulakorusta, jossa on harmaita makeanvedenhelmiä (hieman taittavat lilaan päin) ja vuorikristallia. Tämän tein yhden pikaisen lauseen perusteella kiireen keskellä, joten voi mennä uusintaankin. Tämä on niitä koruja, jotka on kivoja ja käytännöllisiä ja kauniita kaulassa, mutta mun taidoilla ihan mahdottomia kuvattavia.

perjantai 13. elokuuta 2010

Mulla ei oo mitään sanottavaa!

Pitääkö tästä huolestua: Mulla ei oo yhtään mitään asiaa. Ei koruista, eikä oikeen muustakaan. Vapaa-aika (yöt) on mennyt helmeilyn sijaan muiden käsitöiden parissa, syksyn huivi on melkeen valmis, keittiössä on uudet verhot ja pikkuisen muutakin on tullut ommeltua.

Ihkut! Niin ihkut! Savukvartsia ja hopeaa.

Hopeaa ja hehkuvaa karneolia

Ja sitten vielä tilatut korvikset.

lauantai 7. elokuuta 2010

En gång till

Paikallinen tummien makeanvedenhelmien ja vuorikristallin buumi jatkuu eikä loppua näy. Koittakaa kestää.

Jälleen silkiin solmittuna. Menossa ehkä häihin juhla-asun kanssa...

Ja vilaus tilatusta kesäkorusta... Oho, yllätys! Tässäkin on tummia makeanvedenhelmiä!

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Lisää tummia makeanvedenhelmiä

Huomio!

Tähän projektiin tuli varattua useampia erilaisia tummia makeanvedenhelmiä, jotka sitten eivät olleetkaan sopivia. Niin kuin nämä. Tajuttoman kauniita, mutta jos ei pidä sinisestä, niin eihän nämä sitten käy. Tein kuitenkin helmet koruiksi asti, koska siniselle löytyy aina ystäviä. Valitettavasti kuvat hieman valehtelevat, ihan näin tummia helmet eivät ole ja joissain valossa ne taittavat enemmän harmaaseen kuin siniseen.

Tummansiniset makeanvedenhelmet ja vuorikristalliapilat. (uhkaavasti yrittävät hiippailla omiin korviini...)

Kaulakoru on sidottu helmisilkkiin ja sitäkin koristaa samanlainen apila.

Rannekoruun helmien kaveriksi käsinpunottua papuketjua. Mietin pitkään apilan liittämistä, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että jos jotain kirkasta tähän tulee, niin apila se ei ole. Itse en tykkää käyttää koruja kokonaisena settinä, vaan omina yksilöinä, jotka sopivat kuitenkin jollain tapaa toisiinsa. Minusta se apila olisi ollut turhaa alleviivausta: TÄMÄ ON SETTI! Vai mitä mieltä olette: apilalla vai ilman?
Nämä kaikki menevät myytäviin.
Samalla voidaan laittaa piste heinäkuun ÄHH-haasteelle. Tavoitteeseen korvikset päivässä en päässyt, mutta jos lasketaan kuukauden aikana synytneet korut, niin tulos näyttää tällaiselle:
-korvakorut: 16 paria
- kaulakorut: 3 kpl
-rannekorut 6 kpl
-lastenkorut 7 kpl (4 kaulakorua ja 3 rannerkorua)
Yhteensä 32 korua
Alkukuu meni tehokkaasti, mutta keskellä kuukautta pidetty 1,5 viikon helmetön loma-aika aiheutti sen, että korvistahdista jäätiin. Lisäksi heinäkuuksi oli kasautunut useampi tilaustyö, joilla oli kiire, joten aikaa uusien suunnitteluun ei jäänyt. Ehkäpä elokuussa jatkan korvisten määrän 31 pariin, kukapa tietää.