Ensimmäiset korut tein joskus ala-asteen tokaluokkalaisena. Olin voittanut tyttöjen askartelukehtosta pieniä siemenhelmiä ja putkihelmiä, lukkoja ja siimaa. Muistaakseni ihan vain pujottelin niitä ja taisipa jokunen liskontekelekin syntyä, taisi muuten olla ainut ohje, mikä minulla oli, kun se tuli helmipakkauksen mukana. Tästä ajasta päällimmäisenä muistona on jäänyt mieleen se, kun neljä vuotta nuorempaa pikkuveljeä olisi kiinnostanut helmet kovin, ja hukkaanhan ne olisi sellaisessa käsittelyssä menneet. Helmet saivat olla ihan rauhassa, kun kerroin niiden olevan vaarallisia bakteereja. Edelleen saan kuulla pikkuveljeltä näistä bakteereistani...
Seuraava vaihe helmien ja korujen saralta, minkä muistan (tai minä en muistanut, mutta kaveri muistutti), on yläasteajoilta. Teimme koruja joihinkin hyväntekeväisyysmyyjäisiin. Mun tekemät korut menivät kaikki kaupaksi, kun taas kaveri oli käynyt salaa ostamassa omansa pois, kun kauppa ei ollut käynyt.
Sitten oli pitkään hiljaista, ylipäätään kädentaitojen harrastamisessa. Satunnaisesti neuloin ja tein kortteja, mutta aika hiljaiseloa oli varmaan kymmenen vuotta. Jossain vaiheessa toisen lapsen syntymän ja puolen vuoden yhtäjakoisen korvatulehduksen jälkeen aloin kaivata kädentaitoja ja askartelua. Juttelin ystävän kanssa ja hän koki samoin. "Miksei aikuisille ole mitään askartelukerhoa?" Kaveri on toiminnan nainen ja hommasi meille rahoituksen tarvikkeisiin. Seurakunta maksoi tarvikkeet suurimmaksi osaksi, jos vaan itse vetäisimme kerhon. Aiheeksi tuli kuin vahingossa askartelukirjoja selatessa korut ja helmityöt.
Alunperin meille piti tulla ensimmäisille kerroille ihan oikean ohjaajan paikalle, mutta muutamaa päivää ennemmin hän ilmotti, ettei pääsekään. Tietysti kerhosta oli ilmoiteltu jo ympäriinsä, joten ei auta, kuin opetella itse. Googlen avulla perusasiat haltuun ja vetämään korukerhoa. Heh. Nyt naurattaa se aloitus, mutta monet hienot korut tuli tehtyä niiden parin vuoden aikana, mitä sitä pidettiin. Samalla karttui omat taidot ja pikkuhiljaa se kuuluisa mopo karkasi käsistä.
No miten kaikki tämä liittyy tähän koruun? Ei oikeastaan mitenkään. Nämä asiat vaan tulivat mieleen, kun viimein pääsin elämäni ensimmäiselle korukurssille.
Ensin syntyi hopeasavesta helmi.
Tuskailin siinä vieruskaverille, että miksiköhän mä tällaisenkin aloin tekemään. Eihän tästä keksi mitään. Toisen kurssipäivän jälkeen ajellessani kotia kohti, radiosta kuului tämä Irinan kappale. Ja kaipa se ajatuksia avasi, sillä näin silmieni edessä tällaisen korun. Seuraavaksi yöksi jäi mietittäväksi, miten sen toteuttaisi.
Solmittu makeanvedenhelminauha, pituus 70cm ja riipusosa noin 9 cm.
Kaivaten, Irina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.
Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.