Tunnelmasta toiseen, eli nahkasta pitsisydämiin

Joskus korunteko ottaa oman aikansa. Neljä vuotta lienee kohtuullinen aika saattaa valmiiksi korusuunnitelma, vai mitä sanotte?

Toukokuussa 2009 postasin tällaisen pitsisydämen Hymne à l'amour, jos joku pitkäaikainen bloginseuraaja sattuu muistamaan. Samana vuonna marraskuussa ilmestyi vastaava tumma sydän: Marie-Louise. Koska tämä on ajalta, kun Vuodatus on kadottanut kuvat, kaivelin sen muistinvirkistyksesksi arkistosta uudelleen esille. Siis tällainen:

Jotakuinkin noihin aikoihin oli tarkoitukseni tehdä kolmas samantyylinen sydän. Hopeaosat oli valmiina, mutta pienet makeanvedenhelmet vaan ei riittäneet. Työ hautautui arkistoihin. Varmaan vuosi sitten sain tilattua lisää pikkuruisia makeanvedenhelmiä, sillä sopuhintaan niiden löytyminen on haasteellista. En muistanut miksi pieniä piti tilata, ostoslistalla ne vaan olivat ja kun sopivat sattuivat kohdille, niin tilasin. Muutama viikko sitten osui käsiini hopeaosat, alkuun taiteltu sydämen runko ja valmiiksi taivutetu koukero ja muistin, mitä mun pitikään tehdä. Eilen illalla lenkin jälkeen iski kieputtelu-flow.

Keijun tarinaa

Hopeaa, makeanvedenhelmiä ja rutiilikvartsia

Lopputuloksen piti olla tummempi, mutta koska olen tavattoman huono merkitsemään tarvikkeita ja taas unohdin, että mulla todellakin on kiepillinen hopeaketjua, jossa on tummumisen estokäsittely päällä, niin patinointipurkista tuli yllätys. Yön yli sulateltuani sitä, että suunnitelma ei vastaakaan lopputulosta, päätin, että tämä on just hyvä tallaisenaan.

Toivottavasti jumituksen päätös

Totaalinen korujumi on vaivannut liki kuukauden. Muut kiireet ja harrastukset on vieneet aikaa. Samoin into on ollut pahasti kadoksissa. Syksy aiheuttaa sellaisen väsymyksen joka vuosi, että peiton alta iltaisin näkyy vain nenänpää ja kuuluu hiljaista tuhinaa television huutaessa vieressä. 

Joskus työpöydän siivoaminen auttaa. Aloin laittamaan laatikoihin tavaroita ja silmiini osui kauan sitten juottamani hieman epäonnistunut runko. Tuulen ulvoessa myrskyn lailla nurkissa, sateen ropistessa kattoon, lehtien lentäessä... Kun päivä on tarvottu tuulta ja vaakatasoon satavaa vettä vasten. Kun väreinä on olleet ruskean sävyt ja harmaa. Taivas on sävytetty harmailla ja vähän vielä harmaammilla. Vastaantulevan kasvoja ei sateen keskellä näe. Tuulessa kieppuu lehtiä muodostaen omia mutkikkaita kuvioitaan ja päätyen kuka minnekin. Poispois. Kesä on ohi. 

Selkä tuulta vasten

Kurkistus yhteen projektiin, josta ehkä kuulette lisää tulevaisuudessa...