tiistai 12. kesäkuuta 2012

Viimeiset keittiökuvat, lupaan

Ainakin hetkeen. Tänä iltana keittiössä näytti tältä. Verhot puuttuu, uusi ruokailuryhmä on tilauksessa ja pari jakkaraa puuttuu, matotkin on vanhat kaapista kaivetut, katosta puuttuu "jotain" (näkyy kuvissa raitana). Pihalla kävi jo vanhoja hirsiä kääntymässä, mutta ei ne sitten olleetkaan hyvä idea, joten hieman täytyy vielä tuumia. Poiskaan tuota kantavaa rakennetta ei saa, niin kuin ei pylvästäkään.


Tänne nurkkaan tulee "Koruavaruus". Työpöytä on vielä keittiöjakkaran varassa, joten koruja saatte odotella vielä hetken. Vanha astiakaappi kätkee sisäänsä työkalut ja osan valmiista koruista. Helmet eivät sinne mahtuneet.


Jollekin olen luvannut Norm 69 -valaisimen katossa ja valot päällä. Olepas hyvä. Kaunis se on.

Keittiön välitila on Luja maalia Tikkurilan sävyllä Tuhka (M497) ja sen päällä on Taika-lasyyri Titania sävyisenä. Kuviot on tehty katuharjalla. Lasyyria laitettiin ihan ohut kerros ja me teimme käsittelyn vain yhteen kertaan, joten kimallusta ei ole liikaa. Vaaleat seinät on Tikkurilan Paperia (F497).


Jos jotakin ei voi piilottaa, sitä pitää korostaa, sanoi Innon Marco ja sen takia kammottava laudoitettu pylväs päällystettiin sisustustiilillä.

Remonttiin enemmän kuin tyytyväinen. Kalusteet on tulleet ajallaan ja jopa aikaisemmin kuin piti. Asennus hoitui mallikkaasti ja kuljetuksessa vaurioitunut kaapinrunko odottaa, että asentaja tulee vaihtamaan uuteen runkoon. Uuden rungon tulemiseen meni kolme päivää. Hirvee homma, mutta kannatti. Kiitokset myös kotona ahertaneelle työryhmälle ja äiteen nakkikeitolle, joka maistui taivaalliselle mikroeväiden välissä.

13 kommenttia:

  1. Onnea uudelle köökille! Ja hieno Koruavaruus siellä pilkottaakin!

    VastaaPoista
  2. Kyllä tässä keittiössä kelpaa kokata! Onnea uuteen, upealta näyttää :)

    VastaaPoista
  3. Hieno keittiö tuli!! Tykkään pylväästä :-D

    VastaaPoista
  4. onnea uudelle kyökille:) todella kaunista, kyllä nyt kelpaa. ja ihana, ihana on tuo valaisin :))

    VastaaPoista
  5. Onnittelut uudelle keittiölle :) kauniilta ja toimivalta näyttää :) Ihanat harmaan värit/sävyt ja tykkään lampuista ja pylväästä :)

    VastaaPoista
  6. On kyllä onnistunut remppa, kaunista vaaleaa ja selkeää ja tiilipylväs sopii hienosti. Ja vielä koruilutilakin:)

    VastaaPoista
  7. Onnea uudelle ja hienolle keittiölle!

    VastaaPoista
  8. Kylläpä näyttääkin ihanalta! Onnea uuteen keittiöön ja mukavaa alkavaa Juhannusviikkoa!:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos. Vielä kun jostain saisi virtaa koruiluun, niin ois kiva. Nyt on hieman takki tyhjä.

    VastaaPoista
  10. Onpa onnistunut keittiö! Ja mahtavaa, että sulla on oma nurkkaus Koruavaruudellekin. Onnea onnea onnea!

    Ja paljon energiaa koruiluun!

    VastaaPoista
  11. Oih. Keittiön välitila maalattu just niinkuin oon suunnitellut. Onko tuossa lasi/pleksi päällä, vai pelkkä maalipinta? Miten on kestänyt käytössä?

    VastaaPoista
  12. Hyvin on kestänyt ilman pleksiä/lasiakin. Vesiroiskeet ruuat kun pyyhkii suht tuoreeltaan, niin säästyy enemmältä hinkkaamiselta. Ja oon mä sitä hangannutkin eikä ole mennyt miksikään. Ainut krupu on kyn tervävän veitsen työnsin voimalla vahingossa. Sitäkään seinästä ei löydä muut kuin minä itse.

    VastaaPoista

Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.

Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.