keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Ja lisää savea


20 oppitunnin kurssiin ei mahdu kaikki haluamani. Ensimmäinen 4 tunnin ilta meni materiaaliin tutustumisessa ja prototyyppien tekemisessä, seuraava päivä Kaivaten, Irina -helmen kanssa värkätessä, joten se toinen viikonloppu oli työntäyteinen. Piti kokeilla ruiskusavea, pastaa, kivenistutusta, käsin polttoa jne.


Mullakaan ei aina hommat mene ihan putkeen. Uskokaa vaan. Kiven (tai siis zirkonin) kanssa meni homma uusiksi ja siinä raaputellessa kuivunutta pastaa ja kaivaessa zirkonia, se pääsi naarmuttumaan. Argh, että otti päähän. Tällaisia perhosia lenteli vastaan H&M:n kuvastossa, tosin mitäliemetallista tehtyinä ja ilman kiveä ja kuvioita.


Pitsisiipi



Pastalla tein sitten peinteisiä lehtiä. Aamukiireessä unohdin napata kukkapenkistä lehtiä mukaan, mutta onneksi Suomen ojat on rikkaruohoja pullollaan. Mahtoi ihmiset katsoa, että mitähän tuo tuolla hakee. Kasvia en tiedä, mikä se on, mutta kaunis riipus siitä jokatapauksessa tuli.


Muisto kesästä


lauantai 19. syyskuuta 2009

Kaivaten, Irina


Ensimmäiset korut tein joskus ala-asteen tokaluokkalaisena. Olin voittanut tyttöjen askartelukehtosta pieniä siemenhelmiä ja putkihelmiä, lukkoja ja siimaa. Muistaakseni ihan vain pujottelin niitä ja taisipa jokunen liskontekelekin syntyä, taisi muuten olla ainut ohje, mikä minulla oli, kun se tuli helmipakkauksen mukana. Tästä ajasta päällimmäisenä muistona on jäänyt mieleen se, kun neljä vuotta nuorempaa pikkuveljeä olisi kiinnostanut helmet kovin, ja hukkaanhan ne olisi sellaisessa käsittelyssä menneet. Helmet saivat olla ihan rauhassa, kun kerroin niiden olevan vaarallisia bakteereja. Edelleen saan kuulla pikkuveljeltä näistä bakteereistani...


Seuraava vaihe helmien ja korujen saralta, minkä muistan (tai minä en muistanut, mutta kaveri muistutti), on yläasteajoilta. Teimme koruja joihinkin hyväntekeväisyysmyyjäisiin. Mun tekemät korut menivät kaikki kaupaksi, kun taas kaveri oli käynyt salaa ostamassa omansa pois, kun kauppa ei ollut käynyt.


Sitten oli pitkään hiljaista, ylipäätään kädentaitojen harrastamisessa. Satunnaisesti neuloin ja tein kortteja, mutta aika hiljaiseloa oli varmaan kymmenen vuotta. Jossain vaiheessa toisen lapsen syntymän ja puolen vuoden yhtäjakoisen korvatulehduksen jälkeen aloin kaivata kädentaitoja ja askartelua. Juttelin ystävän kanssa ja hän koki samoin. "Miksei aikuisille ole mitään askartelukerhoa?" Kaveri on toiminnan nainen ja hommasi meille rahoituksen tarvikkeisiin. Seurakunta maksoi tarvikkeet suurimmaksi osaksi, jos vaan itse vetäisimme kerhon. Aiheeksi tuli kuin vahingossa askartelukirjoja selatessa korut ja helmityöt.


Alunperin meille piti tulla ensimmäisille kerroille ihan oikean ohjaajan paikalle, mutta muutamaa päivää ennemmin hän ilmotti, ettei pääsekään. Tietysti kerhosta oli ilmoiteltu jo ympäriinsä, joten ei auta, kuin opetella itse. Googlen avulla perusasiat haltuun ja vetämään korukerhoa. Heh. Nyt naurattaa se aloitus, mutta monet hienot korut tuli tehtyä niiden parin vuoden aikana, mitä sitä pidettiin. Samalla karttui omat taidot ja pikkuhiljaa se kuuluisa mopo karkasi käsistä.


No miten kaikki tämä liittyy tähän koruun? Ei oikeastaan mitenkään. Nämä asiat vaan tulivat mieleen, kun viimein pääsin elämäni ensimmäiselle korukurssille.


Ensin syntyi hopeasavesta helmi.



Tuskailin siinä vieruskaverille, että miksiköhän mä tällaisenkin aloin tekemään. Eihän tästä keksi mitään. Toisen kurssipäivän jälkeen ajellessani kotia kohti, radiosta kuului tämä Irinan kappale. Ja kaipa se ajatuksia avasi, sillä näin silmieni edessä tällaisen korun. Seuraavaksi yöksi jäi mietittäväksi, miten sen toteuttaisi.


Solmittu makeanvedenhelminauha, pituus 70cm ja riipusosa noin 9 cm.


Kaivaten, Irina



 

torstai 17. syyskuuta 2009

Ensimmäiset savet uunista ulos


Hopeasavikurssista on nyt ensimmäinen osa takana. Isommat projektit jäivät odottamaan kuivumista, mutta nämä pienet jämäpaloista tehdyt riipukset sain poltettuakin jo. Käsin kaasulla poltin yhden, loput kävivät uunin kautta.


Materiaalina hopeasavi on mielenkiintoinen tuttavuus, jolla saa aikaan vaikka mitä. Vain mielikuvitus (ja taidot) on rajana. Sen verran erilaista sen käsittely muuksi kuin pelkäksi kaulituksi levyksi oli, että ihan tyytyväinen olen, että kurssille pääsin. Oppi sellaisia asioita, joita ei itse olisi koskaan älynnyt edes ajatellakaan. Ja olipahan mukavaa, kun kerrankin apu löytyi ihan vain suunsa aukaisemalla eikä mennyt koko yötä netissä oppia hakien. Hopeasavipalasta pidin materiaalina, samoin pastasta, ja niillä työskentely oli mukavaa ja valmistakin sain aikaan. Ruiskussa oleva malli ei ollut mua varten ollenkaan ja minusta tunti, että se ei tahtonut uskoa mua. Mokoma. Sinne jäi kurssipaikalle kuivumaan epämääräisen näköinen kökkärehelmipallo. Tiesättekös, sellaisia pitsihelmiä. Ehkä näette sen, ehkä ette. Ja naapuri suunnitteli hienoja pursotuksia ja toteutti sellaisia upeuksia, että tekipä mieleni vaipua maan alle kökkäreineni.


Kurssin (virallisena) aiheena oli hopeasavihelmet ja hopealanka. Opettaja toivoikin, että valmistaisimme kokonaisen korun hopeasavesta ja langasta (ja helmistä) syksyn näyttelyä varten. Nämä jämäpalariipukset päätyivätkin sitten piinan kaveriksi sekä korvakoruiksi. Sen isomman työn ajattelin sitten toteuttaa hieman enemmän mielikuvitusta käyttäen loppuun asti, mikäli se onnistuneesti uunista ulos putkahtaa.


Tässä siis maistiaisia kurssilta. Ketjun olen sahannut ja punonut kotona, että jää enemmän aikaa hopeasavelle.


Niin ja tuo kivi on mystinen kvartsi, sellainen sateenkaaren värinen. Ikävästi ruskea tausta imaisee sen.



tiistai 8. syyskuuta 2009

Hopeasavikurssia odotellessa


Ensi viikonloppuna tämä helmeilijä menee elämänsä ensimmäistä kertaa ihan oikeaan koruoppiin. Jännää. Aiheena on hopeasavi, joka on minulle ihan uusi materiaali. Kurssia odotellessa ja suuria suunnitellessa palasin juurilleni. Kierteisiin linkkeihin, siihen perustekniikkaan, joka on monessa korussa niin käyttökelpoinen.


Pitkien korujen kuvaaminen on monesti erittäin raivostuttavaa. Ikinä ei tahdo saada hyvää kuvaa.


Euforia


Onyxeja ja hopeaketjua, ihan tajuttoman kauniita materiaaleja, mutta eihän tästä sitten saa selvää, miltä se kaulassa näyttää...



Kaulassa taas. Materiaalit ei näytä millekään. Mutta pitkä koru on kyseessä. Tarkoitus on pitää yksinkertaisena ja minulla koru ulottuu melkeen napaan asti.



Ann-Mari


Makeanvedenhelmiä ja hopeaa. Kaunis koru kaulassa, mutta ihan mahdoton kuvattava. :( Onneksi kaveri pelasti tämän jo itselleen, niin mun ei tarvi kuvata sitä uudelleen.



Tämä koru meni Prahanmatka-kaverille ruusukvartsi-rannekorun kaveriksi. Kavereilla on varmasti mukavaa, kun pyytävät korua vienona toiveenaan sellainen ja sellainen, niin koskaan ei tiedä mitä saa. :D Noooh, alkuperäisestä visiosta huolimatta, korun saaja näytti tyytyväiselle.



Jokohan seuraavissa kuvissa vilahtaa hopeasavea?


 

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Justiinsa joo


Korujumi, aikapula ja laiskuus. Siitä blogihiljaisuus. Niin ja yksi riipus, jonka valmistumiseen meni viikko. Kaikki meni pieleen, mikä vaan oli mahdollista, ja lopputulos on sellainen, mitä pelastettavissa oli. Sellainen, missä kädenjälki näkyy, mutta uskon, että tällaisen rouheampien ystäviäkin on. Hopeinen riipus patinoituna, viilailtuna ja vasaroituna.


Dreamcatcher