keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Koruntekijän 24h

Tän tyylinen rannekoru on niin nähty ja last season, niin esitetään koru hieman toisin. Itse en ole ennen tällaista tehnyt, mutta moni muu on sellaisen tehnyt ja ihastellut olen sujuvasti. Nyt iski tarve. Elokuussa on pari erittäin tärkeää juhlaa, jonne sitten tumman lilan mekon kaveriksi kaipasin jotain näyttävää ja vaaleaa ranteeseen.

Aloitetaan suhteellisen alusta. Tavarat ja työkalut on tilattu ja on olemassa visio. Ensimmäisenä tarvitaan kamalasti hopealankasilppua.


Sitten niistä tohotellaan korupiikkejä. Niin hurja en ole, että siitä vaiheesta olisin kuvan saanut. Olisi palanut koko mökki tai vähintään etutukka. Hyppäämme siis hapotukseen.

Tässäpä hapotettuja huuhtelussa.

Sen jälkeen sanotaan piikeille pariksi tunniksi heippa, ja laitetaan ne kiillotusrumpuun kiillottumaan ja kovettumaan.


Sillä välin voi puuhailla jotain muuta. Tällainen kasvatuslaatikko ilmestyi pihalle. Ihan vaan kerran sanoin TheUkolle, "Mitäs me noista käyttämättä jääneistä hirsistä, ei kai me takas viiä? Oisko sellainen kasvatuslaatikko kiva? Ei mitään kiirettä, ei ole tän päivän asia." Hetken päästä tultiin kysyyn, että kelpaako. Siellä olisi nyt salaattia, retiisiä, mäkimeiramia, ilmasipulia ja muutama neilikkakin. Ihan kamalan vaativia ei tälle kesälle enää ehdi kasvattaa. Mutta noilla alkuun. (ja ens kesäksi lisää hirsiä ;))

 
Kasvatuslaatikko iltahämärässä

Kiillotetut piikit työpöydälle kera kaikkien valkoisten ylijäämämakeanvedenhelmien. Siis sellaisten nauhojen loppujen. Tähän ne käy mainiosti.
Tässä vaiheessa koruntekijää alkaa jo hieman hymyilyttämäänkin.. Ehkä.

Sitten virallinen osuus. Kuvaus ja bloggaus.


Lucky

Ihan minulle itselleni. Hopeaa ja makeanvedenhelmiä. Pienenä knoppitietona, että lankaa meni noin 4 metriä piikkeihin. Helmiä yli sata. Aikaa aika paljon, mutta mukavaa oli. Musiikiksi sopii kiva rakkauslaulu. Ihan jo sen takia, mihin juhlaan tämä on menossa.


19 kommenttia:

  1. Upea, upeutta, upeus! Niin <3 Ja tuo kasvatuslaatikko on ihana =) Ostat vaan kaupasta yrttejä ja salaattia jossa juuret ja laitat maahan, kyllä ne siellä viihtyy

    VastaaPoista
  2. Vau, nämä: "nän se tehtiin" bloggaukset ovat niin valaisevia. Kaikki ei käyttää käden käänteessä. Upea koru !

    VastaaPoista
  3. Nämä korut on niin ihania!
    terv.nimim. aika monta tehty ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin muistelinkin, että sullakin näitä olisi. Ihania ne on.

      Poista
  4. Oooh, kaunis! Niin rannekoru kuin mallirouvakin :)♥
    t. Nykyisin tosi kiireinen "ura"äiti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Uraäidin pitäisi joskus tulla langoille. ;)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Marika. Onko sulla blogia? Linkki johti plussaan, mutta kuvasta päätellen korujakin vois olla ihasteltavaksi.

      Poista
  6. On siinä ollut hommaa, kaunis tuli!

    VastaaPoista
  7. Oooih, miten kaunis koru ja mielenkiintoinen postaus! <3

    VastaaPoista
  8. upea-sanaa on käyttäneet varmaan kaikki, mutta kun sitähän tuo on :) tosi kaunis :))

    VastaaPoista
  9. Ihana, kaunis, upea, tahtoo kans! Ei kyllä jaksa alkaa värkkäämään, olis vähän liian raju paluu koruntekoon :-D Ja kasvatuslaatikko on myös upea, mulle kelpaas sellaanenkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois olla kova sana ekaksi. Vois into loppua 50 korupiikin kohdilla. Ehkä.

      Kasvatuslaatikko on kiva. Siellä ne pikkuiset jo kovaa vauhtia itää ja kasvaa.

      Poista
  10. Mikä työmäärä! Ja mikä lopputulos! Tuossa on just niin hienoa se, että se on alusta loppuun saakka käsityötä, itse tehtyä, arvokasta ja rakasta. Niin kaunis koru!

    VastaaPoista
  11. Kyllä tähän kauniiseen lopputulokseen kannatti ahertaakin. Varsinainen katseenvangitsija!! Mukavaa ja leppoisaa kesää sinulle :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikki. Ihanan kallista juu. :D Ei parane laskea hintaa.

    Kasvatuslaatikko on mukava myös.

    VastaaPoista
  13. Uskomattoman hieno lopputulos! Ja täysin vain sinulle itsellesi - hyvä juttu!

    Kiva tuli myös kasvatuslaatikosta. Aina on kivaa, jos jostain ylijäämästä saadaan aikaiseksi käyttökelpoista ja samalla esteetikon silmää hivelevää...

    VastaaPoista
  14. Onpa huikean hieno koru!Ja kiva kun valaisit hiukan prosessia kuinka se syntyi.

    VastaaPoista

Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.

Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.