tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vaatimattomuus kaunistaa?

Rakas siskoni suoritti tärkeitä hankintoja mammakoiran äitiysloman jälkeistä agility-kautta varten. Vaatimattomuus kaunistaa, joitakin muita kuin meitä, joten tekstiksi pistettiin ujohkosti Veni, vidi, vici. Toinen nahkaranneke on kaksinkertainen ja musta, ja teksti on ulkopuolella, ja toisessa, puumanaisen ikään ehtineelle sopivassa leopardikuvioisessa, sama teksti on sisäpuolella, jos ei ihan heti halua lytätä ja masentaa vastustajiaan. Toisaalta käyttämällä mustaa tai molempia yhdessä, ei kenellekään jää epäselväksi, että voittaja on nyt tullut.

Voitokkaita kisoja!

P.s. Tämä oli muuten 500. postaus, kun lasketaan Vuodatus ja Blogger yhteen. Malja sille!

7 kommenttia:

  1. Kippis!


    Ai että tykkään noista yksinkertaisista nahkarannekeista! Puumnaisen koru taitaisi olla minulle liikaa!

    VastaaPoista
  2. Upeita rannekeita.

    Minulla on ollut neljä musiikkihaastetta ja ne löytyvät peräkkäin osallistujuneen blogini sivupalkissa olevasta TUNNISTEET kohdasta HAASTEET. Olenpa saanut haasteeni kautta katsella kaikenlaisia ihania töitä. Tervetuloa mukaan. Uusin haaste löytyy blogini yläpalkista lintukuvan alta. Uusi haaste tulee aina kuukauden 1.päivänä.

    VastaaPoista
  3. Kiva idea ja pois turha vaatimattomuus :D Voittamaanhan sinne mennään.

    VastaaPoista
  4. Niinpä. Kyllä näillä luulisi voittavan.

    Enkuli tulen tutustumaan tarkemmin, kunhan ehdin.

    VastaaPoista

Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.

Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.