perjantai 22. helmikuuta 2008

Jäärouva (lisätty uutta)



Olen ennenkin inspiroitunut Muumilaakson hahmoista ja ennen kaikkea Taikatalvesta. Muumilaakso on nyt talvellakin auki ja siellä vietetään Taikatalvea, sitä kun Muumit vahingossa heräävät keskellä talvea. Siitäpä muistui mieleeni, että koska Mörkö on saanut korunsa, niin Jäärouvan kuuluu myös saada.

Kylmän valkoista ja jäänkirkasta, tietysti. Vuorkiristallia ja valkoisia makeanvedenhelmiä. Vaikeita kuvattavia, mutta kun halusin kuninkaallisen kultaisen tausta, kuvaaminen vaikeutui entisestään.

Jäärouva


Muokkaus 22.2.2008
Jäärouva sai kaverikseen kaluakorun ja korvikset. Harvoin tulee tehtyä kokonaisia settejä, mutta nyt sellainen tuli ihan itsestään. :)





Samaan syssyyn vielä Pinkki Talventähti. Vaaleanpunaisia makeanvedenhelmiä, kristalleja ja hopeaa. Terapiakoru matkaa myytäviin.



torstai 21. helmikuuta 2008

Viikko vierähti ja tuloksena vihreää!


Tosiaan viikko vierähti ja mitään en ole saanut aikaan, sen verran huonossa hapessa olen ollut. Mutta nyt taas näyttää valoisammalta. :)

Taannoinen Iltalehti pelasti minut siltä tuskalta, mikä on aiheutunut pelkkien rannekorujen viimeaikaisesta syntymisestä. Mähän olen vain muodin huipulla! Ei muuta kuin uusia rannekoruja uunista ulos! Niitä pitää, naiset, nyt käyttää!

Stones taas avasi silmiäni jaspiksen osalta, ja niitähän oli saatava lisää. Satuhelmestä löytyi mitä lie -jaspiksia ja niistä ja kuparista askartelin uuden rannekorun.

Stones and Chain


Simpuran vaikeaa saada tuo ketju nätisti kuvaan, ranteessa se kyllä asettuu, mutta ei kuvaan millään. Toisessa asennossa sama koru, tulos ei liene sen kummempi.



Eijan arvonnasta voittamani makeanvedenhelmet päätyivät alekorista kaivamieni herkullisten omenanvihreiden helmiäisnappien kaveriksi. Lisukkeena joskus tilaajalahjaksi saamani kukka, jonka laatu on todennäköisesti uutta jadea (=serpentiiniä?). Taloudelliset tarvikkeet, mutta voi kevät! Se paistaa tästä korusta!

Omenapuu


Ehkä näitä koruja nyt syntyy enemmänkin, sillä lääkäri pisti huonon hemoglobiinin, kroonisen väsymyksen ja supisteluiden takia pariksi viikoksi huiliin. Käski tehdä jotain mukavaa ja rentouttavaa ja mähän teen. :)


tiistai 12. helmikuuta 2008

Ystävänpäivää!


Ihanaa Ystävänpäivää kaikille Ystäville, Helmihöppänöille ja muuten vaan salaisesti vieraileville. :)

Would you be my Valentine?


Ystävänpäivä on ihanaa, kun saa kerrankin hörpöttää kunnolla pinkin kanssa! Satuhelmen ruusukvartsimöllyköitä, ja rubiinikvartsisydän, juotettuja hopearenkaita välissä, sydämen muotoisessa hopealukossa roikkuu ruusukvartsi ja sydänriipus. Ruusukvartsimöllyköiden kokoa kuvastaa se, että tuo pyöreä ruusukvartsi on kokoa 6 mm. Jos joku tämän joskus omakseen haluaa, niin mukaan tullee jumppaohjeet jännetupentulehduksen varalle! (ei se oikeesti niin painava ollut)



sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Jotain sinistä... tai vaaleanpunaista...



Maha alkaa kasvaa ja vanha sotavamma edellisistä raskauksista, eli oiken kyljen järjetön kipu yhdistettynä vasemman puolen iskiasoireeseen hankaloittavat korupöydän edessä istumista. Tilauksia otan edelleen vastaan, mutta valmistuminen voi kestää... Viime yön purin kuitenkin tilauslistaa urakalla, kun unettomuuskin vaivasi. Kun nyt mahanahkani sisäiseen aiheeseen pääsin, laitetaan kuvaa meidän perheen uudesta tulokkaasta.


Tässäpä tilaustöitä viime yöltä.

AAA-luokan Sveitsin topaasit matkaavat rubiinibrioletteihin ihastuneelle sinisen ystävälle. Järjetöntä bling-blingiä yhdistettynä ajattomaan tyylikkyyteen. (saahan itseensä olla tyytyväinen?)



Tästä rannekorusta en ole ihan varma, onko tämä vielä kesken. Tuleeko koruun vielä toinen rivi "jotain". Laitanko ketjuosaan roikkumaan jonkun "painon", kun se tahtoo kevyempänä pyörähtää päälle. Se ei minulle vielä auennut viime yönä, mutta kun jotain saa aikaan, niin ei kun näytille vaan! Toiveena epäsymmetrisyyttä (mulle vaikeaa), yllätyksellisyyttä, kirkasta hopeaa, sinistä ja hippunen vaaleanpunaista korostamaan naisellisuutta. Akvamariininugetit saivat seurakseen vaaleanpunaisen koralliruusun, ja pari ruusukvartsia. Ketjussa normi sahattujen renkaiden lisäksi valmiita kierteisiä kiinni juotettuja renkaita.

Seassa aaltojen loiskeen






Nyt niitä ruskeita koruja.


Kaikki ovat tilauskoruja, ja kumma kyllä ruskeaa eri sävyissä toivottiin.

Ensin lisäosaa Stonesiin. Toiveena arkikäyttöön soveltuva kaulakoru. Eteen isoja kiviä, taakse  ruskeaa puuvillanauhaa. Koska tilaajalla on kaulassa ja korvissa herkempi iho kuin ranteessa, kupariosat unohdettiin ja laitettiin aavistus hopeaa.



Ja samaan settiin korvikset. Näihin toiveena hopeaketjua, ja suljettavat korviskoukut. Korvisten tuli myös olla sirot ja kevyet. Mä oon niin ylpee, kun tässä on käytetty juotettuja renkaita. Tuonne helmen yhteyteen oli ihan pakko saada laittaa kurmeluureja, vaikka muuten koruista yksinkertaiset tulivatkin.



Ja toinen kuva pystyasennossa, niin näkyy virheet paremmin. ;)



Joulukuussa tein yhden omastakin mielestä ihastuttavan kupari-kaiverrettusimpukankuorilaatta-karneoli-ruskea Swaro korun, joka ehti vanheta Annanpäivien myyntipöydälläni muutaman minuutin, ennen kuin se meni kaupaksi, joten kuvakin on ottamatta. Tähän koruun toivottiin korviksia. Tällaiset tuli, hyväksyntää en ole vielä saanut, mutta rorkeasti esille vaan.

Syysvaahtera




maanantai 4. helmikuuta 2008

Tässä piti olla ostikko monesta ruskean sävyisestä korusta...


...mutta koska kuvat ovat vaihteeksi hanurista, saatte vain yhdet korvikset

Sain Eijan blogiarvonnassa voiton joku aika sitten ja kun paketti postilaatikkoon kolahti, sieltä löytyivät mm. nämä ihanat korupohjat. Tiesin heti, että ne kaipaavat rinnalleen vain hieman utuista turkoosia. Swarovskin Pacific opal oli justiinsa sopiva ja kamuksi muutama savustettu topaasi ja kuparilankaa. Korviskoukut on kultadubleeta.

Maui





sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Alennusmyynti helmikuussa 2008



Aloitin blogin pitämisen MSN spacella keväällä 2006, helmikuussa 2007 mittani tuli täyteen ja siirryin Vuodatukseen. Osa koruista menee kaupaksi itsestään, osa jää seisomaan varastoon. Helmikuun 2008 kunniaksi tyhjentelen tätä vanhaa varastoa alennusmyynnillä. Alennukset n 20% ja enemmänkin. Käyhän kurkkaamassa mitä arkistojen aarteista löytyykään. :)

Kännykkä- ja laukkukoruja

Rannekoruja
Korvakoruja
Kaulakoruja

Mahdollisen kiinnostuksen voi ilmaista osoitteeseen
 katrinkoruavaruus (at) kotinet (piste) com