tiistai 17. tammikuuta 2012

Korvakorut miehelle

Joululoma hieman venähti, mutta nyt on osa tarvikkeista kaivettu esille ja harrastus jatkuu. 

Tein reilu kolmisen vuotta sitten ensimmäiset miesten korvakorut. Välillä näitä kysellään, että tekisinkö, mutta koska nämä on tehty uniikiksi tuotteeksi, niin en ole toisia samanlaisia tehnyt, ennen kuin nyt, kun alkuperäinen korujen tilaaja pyysi itselleen toista paria. 

 38. Maori

Lähdetään korujen suhteen kevyesti liikkeelle. Pari tunnelmakuvaa muista projekteista.

Uutena vuotena meillä oli valotikkuja. Ihan älyttömän jänniä...



Eilen sain postissa paketin, jossa oli tällaisia:


Jos jollakin tämä on, tietää mistä on kyse. Norm 69 valaisin, josta valmistaja kertoo näin:
"Norm 69 –valaisin on 69 osasta koottava valaisin. Kokoamiseen ei tarvita mitään työkaluja eikä liimaa, vaan valaisin taitellaan kokoon ohjeiden mukaan. Norm 69 –valaisimen tarina alkaa vuodesta 1969, jolloin Simon Karkov alkujaan suunnitteli valaisimen. Valaisin päätyi kuitenkin tuotantoon vasta 2000-luvun alussa, mistä lähtien sen suosio on kasvanut varsinaiseksi menestystarinaksi. Valaisimen visionäärinen rakenne ja moderni ulkomuoto on tehnyt siitä kuuluisan ympäri maailmaa. Norm 69 –valaisinta myydään 46 maassa ja se on saanut lukuisia kansainvälisiä designpalkintoja."

Askartelijan unelma siis.
alussa se näytti tältä:
Lopputuote parin tunnin pästä:

Nyt tarvitaan vielä uusi keittiö tuohon taustalle ja käännetään lamppu oikein päin ja ripustetaan kattoon. Siihen kyllä menee aikaa enemmän kuin pari tuntia.

18 kommenttia:

  1. Särmää on korviksissa, sopivan miehekkäät. Tee se itse lampun lopputulos on kivan näköinen :) On siinä voinut olla usko koetuksella kun paketti on aukaistu ;)

    VastaaPoista
  2. Moi, Toi lappu on aivan ihanaa. Meillä on edelleen keittiön lamppu hakusessa ja tässä se on. Voitko kertoa mistä olet tilannut sen? T:)Koralli

    VastaaPoista
  3. Ai teilläkin on keittiöremppa :D Meillä nostellaan just kaappeja seinille ja pultataan kiinni.
    Noin hienoa lamppua meillä ei kuitenkaan ole!

    VastaaPoista
  4. oi miten hauska valaisin, olisipa huone mihin se sopisi niin taitaisin ruveta harkitsemaan... komeat korvikset, kävis kai nuo naisellekin ;)

    VastaaPoista
  5. Vautsi noi korvikset. Minäkin kyllä tykkäisin niistä, mutta erityisesti kyllä kiehtoo ajatella noita miehen korvissa. Hieno lamppu, päihittää Ikeankin tee-se-itse -systeemit :)

    VastaaPoista
  6. Miten en ole tänne ennen eksynytkään? Kauniita koruja blogi täynnä. Tuo valaisin on huippu!

    VastaaPoista
  7. Nuo korvikset on edelleenkin tosi upeat!
    Hieno lamppu, tuollaisten kokoaminen on aina kivaa puuhastelua :)

    VastaaPoista
  8. Uskomattoman ihanat korvikset.
    Lamppu on upeus, uusi keittiöhän tarvitsee ensin lampun ;D

    VastaaPoista
  9. Oon kerran koonnu samantyylisen lampun ja oli kyllä koettelemus, jota en pyri toistamaan ;-D Hieno se on!

    VastaaPoista
  10. Aivan valtavan kauniit nuo korvikset!

    VastaaPoista
  11. Maorit on hienon miehekkäät. :) Ja toivotaan että se keittiökin seuraa lampun perässä pikaisesti!

    VastaaPoista
  12. Sama tuli mieleen kuin edellisessäkin kommentissa että tosimiehelle, hurrrjan upeat!

    VastaaPoista
  13. Korvikset on kyllä upeat, tuollaiset kivan rouheat. :) Lampusta tykkäilen kanssa!

    VastaaPoista
  14. Makeet korvikset jollekin makeelle miehelle!

    Mites riitti hermot tuon lampun kasaamiseen?! Kaunis siitä tuli!

    VastaaPoista
  15. Upeat korvikset!

    Lampun kasaaminen oli varmaan vaivansa väärti. Se on todella kaunis! :)

    VastaaPoista
  16. Upeat korvikset! Hieno valaisin, laitatkos kuvan sitten valaistunakin:)

    VastaaPoista
  17. Kiitos.

    Korviksista poistettiin hieman patinaa, niin sitten ne oli sopivat.

    Laitan kuvan, kunhan valaisin on katossa. Voi hieman kestää, sillä tänään kävi keittiösuunnittelija numero 2. Eli isompaa remonttia on luvassa...

    Itseasiassa kokoaminen ei ollut paha prosessi. Helppo ja ehä hieman tylsä, kun samaa piti toistaa niin monta kertaa. Kädet joutuivat koetukselle taittelussa, mutta muuten homma ei ollut paha. Vähän taukoa väliin, niin jaksoi uudella innolla. Ja voisin koota vielä toisenkin.

    Valaisin on Finnish design shopista.

    Hennalle kiva kun eksyit. Saa eksyä toistekin ja tervetuloa lukijaksi. Korujakin tulee, kunhan jumitus helpottaa.

    VastaaPoista

Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.

Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.