torstai 18. lokakuuta 2012

Aamiainen Tiffanylla

Vapaapäivän aamuna iski kamala koruhimo. Sormukia. Perhossormus on pyörinyt mielessä jo pidempään ja rusettisormuskin on ollut tekolistalla kuukausia, kun sellaisen Tiffanyn sivuilla näin.



Rusettisormuksen rungon tein sileästä langasta, sillä mielestäni kierrelanka ei tunnu niin mukavalta sormessa. Rusetista piti ottaa pari prototyyppia kuparilangalla, ennen kuin se asettui mieleisesti. Ihan täydellinen ei ole vieläkään, mutta ei takerruta pieniin ykstyiskohtiin. Kyllä se rusetti juotteella kiinni pysyy, vaikka ei ehkä noin solmittuna oikeasti pysyisikään.

Tiffany

Sormuksia en ole tehnyt varmaan vuoteen, tai ylikin saattaa olla, ja olin yllättänyt, kuinka kivuttomasti lankasormukset suostuivat ihan näteiksi rinkuloiksi. Onkohan se niin kuin polkupyörällä ajaminen? Nyt kun noin sanoin, niin ens kerralla varmaan lentää hökötykset vesilinnuille.

Lennä, perhonen, lennä!
Tässä on oma tekemää runko, perhonen on jonkun muun valmistama riipus, josta viilailin riipuspidikkeet pois ja juotin runkoon kiinni.

Samalla siirsin vanhan Vuodatuksen blogin tänne. Kuvat puuttuvat elokuusta 2009 joulukuuhun 2010, mutta lisäilen niitä jos aikataulu antaa myöten ja jos vielä kuvat jostakin arkistoista löytyvät.

22 kommenttia:

  1. Oiiiii! Nää on ihan hurmaavia! :D Varsinkin tuo rusetti, on mielettömän suloinen!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania...rusetti sykähdytti ehkä vielä enemmän <3

    Minä en jaksanut enää hetkeäkään vuodatusta ja ihan tylysti poistin vanhat blogini...no eipä mulla olisi ollut niitä kuviakaan lisätä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olis kuvat... Jossain. Osa vanhemmista taitaa olla ulkoisella kovalevyllä tallessa, jos on... Mutta kuka jaksaa kaivaa ne sieltä, se on toinen tarina.

      Poista
  3. Voi mitä suloisuuksia :) Vuodatus oli kyllä kaikkien aikojen pohjanoteeraus...

    VastaaPoista
  4. Ihania ovat niin kuin tuo otsikon elokuva. Rusetti on tosi hieno, ja tuo sileä rengas sopii minusta siihen paremmin (voit pyytää tuosta viiskymppiä enemmän :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mä uskon, että Tiffanyllä on sen verran enemmän nimeä, että mä en voi ihan sitä viittäkybää enempää pyytää... Mutta muuten kyllä minustakin sileällä rungolla on parempi.

      Poista
  5. Suloisia,herttaisia molemmat :)

    VastaaPoista
  6. Iuh.. mitkä suloisuudet! Ja niin huolella tehty. Olet taitava <3

    VastaaPoista
  7. No herttinen miten ihania. Taidokasta.

    VastaaPoista
  8. Sun versios rusetista on ehdottomasti parempi :) todella kaunis, samoin perhonenkin. Toi sormusten tekeminen on kyl ihan henkimaailman juttuja, välillä simppelikin juotos takkuaa ja takkuaa, välillä kaik sujuu kun leikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! Mulla on parempi versio kuin Tiffanyllä. Se on paljon se. :)

      Poista
  9. Henkäyksen keveän näköisiä, herkkiä ja kauniita! Voi että sä osaat...

    VastaaPoista
  10. Perhonen, mä pidän siitä paljon paljon paljon.
    ja kiitos. Edellisestä kun huomasin sytykeruusut, olin ihan unohtanu, mun piti niitä tehdä jo vuos sit syksyllä (kun kesäl Muikku näytti mitä ne on, en enne tienny lainkaa). Jos tänä syksyn nyt sit sais aikaseks...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aadia ja tervetuloa takaisin! Minäkin olen niin ihastunut perhoseen, että vaikka se on hieman väärää kokoa, tekis mieli pitää se itsellä.

      Poista
  11. No nythän on ihanaisia! Tykkään niin perhosista kaikessa: meiltä niitä löytyy useammastakin grafiikanvedoksesta, tyttären huoneesta mobilena, keittiöpyyhkeissä, lakanoissa, rannekorusta...

    Kiva on myös rusetti!

    VastaaPoista

Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.

Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.