tiistai 4. lokakuuta 2011

Projekti X

Minuun iski sisustusvimma. Tarkalleen ottaen kaks viikkoa sitten lauantaina, illalla kello 21. Lottoarvonnan jälkeen, vaikka voittoa ei kohdille osunutkaan. Laitoin Facebookiin viestin, että Ikeaan pitää päästä ja seuraavana päivänä me sitten ystävän kanssa sinne lähdimme, rajan taakse shoppailemaan. Miten se Ikea nyt käsityö ja korublogiin liittyy? Odottakaa kun selitän.

Mukaan tarttui sohvaa, kirjahyllyä, valaisinta ja muuta pientä olohuoneeseen. Vanha jo lutsahtanut sohva meni kierrätyskeskukseen, mutta Askon Helena lepotuolit olivat edelleen hyvässä iskussa. Ensin olin viemässä niitäkin sohvan perässä pois, mutta aikani mietittyäni, päätin kokeille osaanko verhoilla. Eihän ne vihreät kammotukset sopineet uuteen olohuoneeseen sitten millään.

Ensin käsittelyyn otettiin rahi.


Ostin tarvikkeet ja lähdin kokeilemaan, miten minä, minua vanhempi Husqvarnani ja onnettomat ompelutaitoni tullaan juttuun.

No eihän se ota, jos ei annakaan, jos kokeilen päällystää tuolinkin... 

Entinen päällinen pois ja niistä ratkomalla sain kaavat, joiden perusteella uskoin onnistuvani.



Kuvassa apukäsiparini irroittamassa niittauksia.

Puolen päivän hikoilun ja tuskailun jälkeen (ai tulipas tästä napakka... jaa laskoksetkin on hieman väärässä kohdassa... jaa tässä kappaleessa on pieni mittausvirhe, joka näkyy todella selvästi...) sain tuolin kasaan, napit paikoilleen ja jalat kiinnitettyä takaisin.

Langat jäi iloisesti vielä roikkumaan ja päällisessä on vanua tarttuneena tollero kiinni, mutta äkkiä kuva ja blogiin. :D




Ja vielä potilas takaa. Vetskari ei kyllä ole noin vinossa, mitä näyttää, mutta hieman kangas pussittaa selkänojan alaosasta. Eli en aio vaihtaa alaa.



Onneksi ostin kankaat samantien molempiin lepotuoleihin, sillä nyt se toinenkin on pakko toteuttaa. Kamala homma, mutta tulipahan tehtyä ja lopputulostakin kelpaa katsella ainakin talven pimeydessä kynttilänvalossa.


11 kommenttia:

  1. Ihan mahtava lopputulos ! Kyllä kannatti :-)

    VastaaPoista
  2. Paremmat kun entiset, paljonkin. Voi niitä vihreitä aikoja ;-) Meilläkin nykyään harmaata, mikä valitaan seuraavaksi väriksi?

    VastaaPoista
  3. Olisin ehkä valinnut sellaisen hienon mustalla pohjalla mustia koukerokuvioita, jos siinä ei olisi ollut kuvion kohdistusongelmia. Tää oli helppo toteuttaa ja se oli näin ekalla kerralla aika ratkaiseva tekijä kankaan valinnassa. Hieno olisi ollut sellainen beige, jossa kuviot olivat esim. turkoosilla tai punaisella, mutta samat perustelut kuin edellä. Tää on tarpeeksi tylsä, niin ei ihan heti kyllästy.

    VastaaPoista
  4. Onpas hieno tuoli nyt! En ole uskaltanut koskaan ruveta verhoilemaan. Kaikenlaiset muut käsityöt kyllä sujuvat, mutta verhoilun olen jättänyt ammattilaisille, koska en varmaan hahmottaisi kangaskappaleiden muotoa ym. Tämä rohkaisi yrittämään, ehkä.

    VastaaPoista
  5. Uskomatonta taituruutta! Sulta sujuu näköjään mikä vaan. Ihailin noita säärystimiäkin tuossa alemmassa postauksessa..

    VastaaPoista
  6. hieno lopputulos. silmä lepää :)

    VastaaPoista
  7. Ihan mallikas ja taitava toteutus! Hyvä Katri!

    VastaaPoista
  8. Oikein hieno lopputulos! Kätevältä sujuu ihan mikä vaan :D

    VastaaPoista
  9. Hienosti on verhoiltu, lopputulos on oikein tyylikäs.Ihanat säärystimet sulla tuossa edellisessä postauksessa :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaverit. Ihan mukava projekti, mutta kakkostuolin aloittaminen on venynyt. Sen verran työlästä tää on, että koko päivän saa varata aikaa ja hyvät hermot.

    Kannattaa kokeilla. Sellainen tuoli, mikä ei haittaa, vaikka päätyykin autotallin nojatuoliksi. Sellainen on juts paras harjoittelukohde. Voi yllättää itsensäkin, millaisen saa aikaan. Hyvässä tai pahassa. :D

    Kiitos kaikille kannustuksesta. :)

    VastaaPoista

Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.

Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.