perjantai 16. joulukuuta 2011

Ahkerointeja myytäviin koruihin

Tämän vuoden joulukorut alkaa olla kahta vaille paketissa. Tämä siis sillä varauksella, että siivouksen keskellä ei iske yhtäkkinen inspiraatio. Siis kaksi korua ja sitten siivoan tarvikkeet ensi vuoteen asti kaappeihin.

Vaikka olen uhonnut, että en ota vastaan tilaustöitä, niin välillä olen niin heikko, että otan. Siis jos joku mieshenkilö kysyy, että kullalle pitäisi saada lilaa, kun myytävissä ei ollut sopivaa, niin voiko tästä kieltäytyä? Ei voi. Kyllähän rouvan pitää saada lilaa, jos mies sellaista on valmis hankkimaan. Rouvan lempiväriä. Tai jos mieshenkilö kaipaa korviksia itselleen, kun kaupasta ei löydy mitään, niin vaikea sellaisesta toiveesta on kieltäytyä. Tai jos oikeen nätisti pyydetään tai pyyntö on erityisen inspiroiva. Mutta siis pääsääntöisesti en tee tilaustöitä. Mutta palataan siihen lilaan nyt aluksi. Tein kolmet vaihtoehdot.

 43. Violet drop
Samalla mallilla kuin Lucia-neidot, mutta näihin sai panna patinaa ja runsaasti. 

42. Dark violet
Ihanan tummat ametistit

41. Violet passion

Ja sitten veikkeuksia, mitä rouvalle lähtivät... No viimeiset tietysti, kun niissä on nuo sydämetkin, niin sopivat hyvin.

Bonuksena ihana Ranskanpastiili-nauha, joka lähti ihanalle ihmiselle kohti Savoa. 


Loppuun vielä ajatuksia joulusta ja sen aiheuttamasta stressistä

 
 Joulupatja

Joulupatja o mu omakeksimä perinne,
mink mää tahtoissin lanseerata niil ihmisil,
ketkä tahto viättä lepojoulu.
Joulupatja tehrä nii, ett jouluaattoaamun sänkyst raahata patja keskel olohuane lattia peittoines tyynyneis päivines.
Ympärs asetella ruakka (mikä ei o itte tehty vaa myyjäisist ostettu taik jonku ahkera jouluihmise laittama), namei ja uussi kirjoi ja mitä muit paketei onka sattunu saama.
Siäl peito al sit maatta uuttevuatte saak,
käännetä välil kirja sivui taik kylkke
ja ojennella kätt kohren konvehtei.
Viarai ei saa tul käymä, eik itte kuulu käyrä missä.
Ei ol väli onk yksinäine, pariline taik perheline -
joulupatja o joustava ratkaisu.
Ko siit nousse, o niin kyllästyny makkamisse
ja niin täys tyäntouhu ja toiminna ilo,
et sitä riittä pitkäl kevässe.

- Heli Laaksonen
Stressitöntä joulunalusviikkoa!

13 kommenttia:

  1. Ihania violetteja! Hauska jouluruno raumankiälellä:)

    VastaaPoista
  2. Oi,oi, miten hienoja taas kaikki! Nuo ensimmäiset hivelee mun silmää erityisesti ja tuo patina sopii niihin niin upeasti :)
    Kiitos samoin, stressitöntä tulevaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  3. ihana runo ihanien korujen seurana. ekoista korviksista tykkään eniten :) ja tuosta ranskanpastillinauhastahan ei voi olla tykkäämättä ;)

    VastaaPoista
  4. Mun sydämen vei kyllä nuo ensimmäiset korvikset! <3 On se vaan niin ihanaa, että viitsit tehdä vielä valinnanvaran vuoksi useamman korvisparin, vaikka kiire onkin. :) Stressitöntä ja hyvää joulua sinnekin!

    VastaaPoista
  5. Eka pari on niiiiin ihana :-D
    Leppoisaa joulunodottelua!

    VastaaPoista
  6. Ekat korvikset on minustakin aivan upeat! Tuo tumman hopean ja lilan yhdistelmä..<3 :) Rauhallista joulunodotusta!

    VastaaPoista
  7. Ihana mies kun vaimolleen lilaa halusi! Ja hyvä että otit tilauksen vastaan! Kyllä onkin hienot korvikset, jotenkin mehevän väriset!

    Tuo Laaksosen runo on mainio! Kaikille joulukireille opiksi...!

    VastaaPoista
  8. Kauniita liiloja korviksia, ekat on mun lempparit, ihanaa joulun odotusta myös sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kaikki korvikset ovat tosi kauniita, ekat ihanimmat, vaikka en violettia osaa itse pitää ollenkaan.

    VastaaPoista
  10. Useamman miehen pitäisi kääntyä sinun puoleesi joululahjavalinnassa! Mikä ihana paketti: uniikki yllätys, juuri saajalle suunniteltu!

    VastaaPoista
  11. Kiitokset.

    Tällaisia pyyntöjä on ilo ottaa vastaan. :)

    VastaaPoista
  12. Ihania kaikki tyynni, mut ekat olisin ottanut :)

    VastaaPoista
  13. Kääk, miten ihanat nuo ensimmäiset korut ovat :D

    VastaaPoista

Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.

Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.