sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kevään askartelukurssilta

Kävimme seiskaveen tyttösen kanssa lasten ja aikuisten askarteluviikonlopulla. Mukavaa oli ja monenlaista uutta tuli kokeiltua tai oikestaan katsottua vierestä ja tarvittaessa vähän neuvottua, mitä kannattaisi tehdä.

Ekan päivän aiheena oli Kevään linnut. Ihan ensin toteutettiin aplikaatio kankaalle, josta sitten myöhemmin tulee taulu.

Suunnittelu ja toteutus Tyttö 7v. Minä ompelin tipulle silmät. Ompelu olikin tyttöselle mieluista puuhaa ja sitä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka.

Seuraavaksi huovutettiin linnuille puut.

Toisena päivänä tehtiin leimasinmuotit, näissä piti aikuisen leikellä kuviot kirurginveitsellä irti ja leimattiin kortteja. Ja tietysti viimeisteltiin edellisen päivän työt loppuun ja mikäli villaa jäi, sai huovuttaa helmiä ja tehdä koruja. Me olimme käyttäneet omat villamme niin tehokkaasti, että se jäi välistä joten tyttö aplikoi sen sijaan huovutuspuuhun linnun.

Kurssi oli kiva, vaikka meidän tytöllä tämä viimeisin korttiaskartelu ei saanut suurta suosiota. Kuulemma liian tavallista. Aplikaatiota tulemme todennäköisesti harrastamaan jatkossakin.

Korujakin olen tehnyt, mutta kuvaamaan en ole ehtinyt. Muutama kierre lisää tullut elämään, niin aika on tahtonut olla kortilla. Palaillaan linjoille. Hiihtoloma on just nyt.

3 kommenttia:

  1. Hienoja ja suloisia töitä :) Lasten kanssa on mukava tehdä yhdessä harrastus juttuja,mulla jo aikuinen poika,niin eipä pääse tuollaisia juttuja enää yhdessä tekemään,joten lapsenlapsia odotellessa... :)

    VastaaPoista
  2. Äiti on niin ylpee. ;) Ihania ne on ja mukavaa oli tehdä tytön kanssa. Pitää nyt nauttia, kun vielä lähtee yhdessä tekemään jotain mun kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kivoja ideoita ja hienoja tuotoksia!

    Olin eilen tyttäreni kanssa pääsiäisaskarteluillassa kirjastolla. Seillä teimme kaikkea kivaa kierrätysmateriaaleista. Kuvia ehkä tulossa piakkoin blogiini...

    VastaaPoista

Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.

Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.