Kesän 2013 ilostuttaja ansaitsee oman blogipostauksen, vaikkei millään tavalla liitykään koruihin. Vaikka on kyllä kaunis kuin koru ja syö kaikki tarvikkeet, jos vaan sopivalle korkeudelle jää.
Kaveri kasvattaa kultaisia ja tän kevään pentueesta pari narttupentua ei ole vielä löytänyt omaa kotia. Toinen niistä tuli meille kesäkoiraksi opettelemaan ihmislauman tapoja muutamaksi viikoksi. Lapset saa hoitaa koiraa sydämen kyllyydestä ja ollaanhan me hoidettukin ja lellitelty. Kaveri on mukava, mutta työllistävä. Kesäaamun aurinko ja vesisade on tullut tutuksi ja metsässä ollaan seisty hyttysten syötävänä. Toivomme, että Lolida löytää uuden hyvän kodin, sillä meidän perheen kiireiseen arkeen ei ainakaan vielä pariin vuoteen löydy tarpeeksi aikaa, että koira saisi tarpeeksi huomiota ja liikuntaa. Me ollaan saatu opetella koiran hoitoa ja tapoja ja ollaan naurettu touhukkaalle tyypille, joka on sulostuttanut meidän päivää (ja aluksi yötäkin). Kultainennoutajia meillä ei aikaisemmin ole ollutkaan ja täytyypä sanoa, että positiivisesti on yllättänyt. Ei ihme, että on vuodesta toiseen yksi suositummista roduista. Herttainen, ihmisrakas, tottelevainen (kuten pentu nyt voi olla) ja niin mahdottoman viisas.
Muutama kuva kuluneen parin viikon varrelta.
Koiran valinnassa on tärkeintä että sopii sisustukseen? ;)
Lolida 12 viikkoa.
Mä oon Noutaja, isolla N:llä.
Kukkuu!
Iloista kesänjatkoa!
Lutunen luppakorva :) Kelpais mulle jos ois isompi kämppä :)
VastaaPoistaOi mikä söpöliini teillä kesävieraana, oioi, koiranpennut on niin ihania, aina kun tämmöisiä kuvia näkee tulee hauvakuume :) Mutta, ei voi edes ajatella uutta hauvelia, kun kolmessa olemassa olevassa karvakorvassa on niin riittävästi :)
VastaaPoistaMukavaa kesää :)
Ihana koiruus ja söpöjä kuvia olet siitä saanut (ei kai tuollaisesta muunlaisia kai saakaan?)!
VastaaPoistaVoi että mikä ihanuus <3
VastaaPoistaonpa söpönen sydämenvalloittaja :)
VastaaPoistaIhana! Aurinkoisia kesäpäiviä teille :)
VastaaPoistaTerveisiä söpölle kesävieraalla <3
VastaaPoistaIhana karvainen kaveri oli tämä tyyppi. Ei siitä huonoja kuvia saanutkaan edes.
VastaaPoista