Muistaakohan mua kukaan enää? Ainakin mulla oli salasanat blogiin ja Photopucketiin onnistuneesti unohtuneet, eli oon ollut blogistakin niin lomalla. Kesä on mennyt kaikissa muissa merkeissä, muttei koruillessa. Ja hyvä niin. Ihan pari korua olen tehnyt koko loman aikana tilauksesta ja nekin on jääneet kuvaamatta. Ollaan lomailtu, uitu, tehty pihahommia, kuntoiltu, sukuloitu, mökkeilty, ihan vaan oltu, grillattu, syöty jäätelöä jne. Ja töihinkin palattu. Huomenna alkaa miehenlläkin työt ja kuopuksen päiväkoti ja kohta koululaislla koulut. Teidän muiden blogistien blogit täytyy tarkistaa heti kun ehdin. Olen ollut niin mahdottoman lomilla etten sinne asti ole kerennyt. Tämään mies ajoi pyörällä 110 kilometriä, minä tsemppasin kaverina viimeiset 30 kilsaa ja en tiedä, ollaan vissiin molemmat yhtä väsyneitä ;) Kertonee jomman kumman kunnosta jotain. Kesävieraskin on lähtenyt uuteen omaan kotiin. Niisk.
Mutta koruasioihin. Pari viikkoa sitten tein ekan korutarviketilauksen sitten... en muista edes milloin. Osa on jo saapunut, osa on vielä matkalla. Kuluneella viikolla tein ekat 6 paria korviksia. Kolmet on tutkailtavana, mitkä tilaaja mahdollisesti ottaa, mutta tässäpä ne loput. Nappikorvikset, joita kysellään. Ehkä tästä on hyvä aloittaa lähestyvän s****n harrastaminen. Iltojen pimetessä ei ulkoilu enää olekaan yhtä houkuttelevaa...
Korallia, makeanvedenhelmiä
ja helmiäistä.
Söpöjä korviksia, vielä niin kesäisiä :) Ja mukavaa kun olet palannut:) Jotkut viisaat sanoneet, jos unohtaa salasanat on ollut hyvä loma/loma tehnyt tehtävänsä :) Sun lomavietto kuulostaa niin hyvältä ja ihanaa jos kesävieras saanut kodin,vaikka toki harmi teille. Työn iloa kaikinpuolin! :)
VastaaPoistaKyllä. Loma teki tehtävänsä ja vaikka kuinka tekisi mieli jatkaa loma tunnelmaa, harrastusten pariin tuntuu mukavalta palata. Mutta jospa mieli pysyisi lomalaisen rentona jatkossakin.
PoistaTervetuloa takaisin =) Ja itselläni kanssa iskenyt näpertelyn kaipuu. Pistin eilen peräti kaksi materiaalitilausta menemään.... ajatuskin hirvittää :D ja sukkakutimenkin kaivoin jo esiin....
VastaaPoistaIhastuttavia korvakoruja.... Voin kuvitella pienen keijutytön noi korvissaan katsomassa pimenevään iltaan...
Kiitos Piia. Kaksi materiaalitilausta. :o Täytynee tulla kurkkaamaan mitä olet tehnyt.
PoistaTosi kauniita korviksia!
VastaaPoistaNappiin meni. Upeita.
VastaaPoistavoi, ihanat nuo ruusut ja korallikukkaset :) lomalla en minäkään saanut koruja aikaiseksi ennen kuin viimmoisena päivänä, ja siitä on kulunut nyt jo reilut kolme viikkoa, eikä sen jälkeen oo tapahtunut sillä rintamalla oikeestaan mitään... niin no, jotakin tarviketta on tullut tilailtua... mutta huomenissa päiväkotilaisen kanssa tavataan :)
VastaaPoistaMulla on ollut vielä hijaisempaa korurintamalla, mutta jospa syksyn tullessa piristyisi. Upeita korviksia, nuo tummat on eniten mieleeni. Voi tuo noutajan pentu, suloinen!
VastaaPoistaPiristyypiristyy. Eikös ollutkin ihana tyyppi.
PoistaMiten sinut voisi unohtaa :) Kauniita, synkät ruusut mun lempparit, yksinkertaiset napit hauskat.
VastaaPoistaMuistaa, muistaa! Ihan ihanasti olet ollut lomalla, kun paljon olet ehtinyt tehdä ja salasanatkin kaikoneet päästä.
VastaaPoistaKivoja, suloisia nappikorviksia!
Onpa kauniita ja hempsakoita! Syksyllä ehtii sitten taas koruilla, nautitaan vielä ihanista keleistä!
VastaaPoistaKesä ja pieni blogitauko kuuluu aina asiaan, kuka sitä koneella jaksaisi olla?
VastaaPoistaKauniita nappikorviksia!
Nappiosumia korviksiksi! <3
VastaaPoistaMinunkin kesä on mennyt ihan muiden asioiden kuin korujen kanssa puuhaillessa. tämmöiset 'luovat tauot' on todella tarpeen, sitten taas jaksaa.
Mukavaa elokuuta! :)
Kiitos kaikille vierailusta. Jatketaan blogeissa ja harrastuksissa.
VastaaPoista