No niin, taas se tukkii sitä piirakkakoruaan sieltä, te ajattelette. ;) Enhän minä periksi voinut antaa, sillä riipukseen oli tuhlattu hopeaa liian paljon, että sen voisi roskiin heittää. Muotoilin lehteä hieman, laitoin sen puuvillanauhaan kera muutaman peridoottisirun. Lisäksi riipus oli oiva patinointikokeilukohde.
Yllätys oli melkoinen, kun avasin rikkimaksapurkin. Muutaman gramman keltainen jauhemössö oli muuttunut harmaanvihreäksi valtavaksi patsaaksi, joka kurkki jo heti valtavan purkin kannen alla. Täh?!? Oliko säilytys olosuhteeni ollut kuivassa ja huoneenlämmössä huolellisesti suljetussa astiassa, kuten itse asiakkaita opetan? Ei todellakaan. Kodinhoitohuoneen yläkaappi ei todellakaan ole paras mahdollinen paikka, sillä välillä pyykinpesun- ja kuivatuksen seurauksena kosteusprosentti ja lämpötila nousee ja kun vielä purkin kannen jättää raolleen, kemiallinen reaktio on väistämätön.
Sisäinen kemisti ei anna periksi, vaan sekoittelen jauhetta kuumaan veteen. Ei liukene... Kuumennetaan lisää... Ei muuten haisekaan rikille... Harmittaa. Ajatella, harmittaa kun en saa ilmoille kamalaa rikintuoksua nuuhkittavakseni! Kaadan lisää jauhetta purkkiin, mutta eihän se liukene. Testaan. Ei reaktiota, hopea ei tummu. :( Kuumennetaan liki kiehumispisteeseen, mutta rikkimaksa vai mitä ainetta se nyt ikinä onkaan ei liukene. Vähän vielä jauhetta ja tunnen laimean rikin tuoksun. Äkkiä koru perään. Ei se ota jos ei annakaan. Koru lilluu harmaanvihreässä massassa, mutta johan alkaa patinaa ilmaantumaan. Huuhtelu ja pyykkipulverikäsittely. Purkki HUOLELLISESTI kiinni.
Selkkauksien jälkeen patinointiin on pakko olla tyytyväinen, vaikkei se täydellinen olekaan. Korun nimi on Hiirenkorvalla. (Meillä muuten sataa pikkuisen lunta, se keväästä.)
Toinen koru on tunausversion joskus kauan aikaa sitten tekemästäni korusta, josta ei koskaan kuvaa tullut otettuakaan. Aikansa se pyöri laatikon pohjalla, enkä tykännyt siitä yhtään. Uudesta versiosta tykkään paljon. Ihanan yksinkertainen. Pronssikerju, kupariosia ja yksi 8 millinen karneoli.
Yllätys oli melkoinen, kun avasin rikkimaksapurkin. Muutaman gramman keltainen jauhemössö oli muuttunut harmaanvihreäksi valtavaksi patsaaksi, joka kurkki jo heti valtavan purkin kannen alla. Täh?!? Oliko säilytys olosuhteeni ollut kuivassa ja huoneenlämmössä huolellisesti suljetussa astiassa, kuten itse asiakkaita opetan? Ei todellakaan. Kodinhoitohuoneen yläkaappi ei todellakaan ole paras mahdollinen paikka, sillä välillä pyykinpesun- ja kuivatuksen seurauksena kosteusprosentti ja lämpötila nousee ja kun vielä purkin kannen jättää raolleen, kemiallinen reaktio on väistämätön.
Sisäinen kemisti ei anna periksi, vaan sekoittelen jauhetta kuumaan veteen. Ei liukene... Kuumennetaan lisää... Ei muuten haisekaan rikille... Harmittaa. Ajatella, harmittaa kun en saa ilmoille kamalaa rikintuoksua nuuhkittavakseni! Kaadan lisää jauhetta purkkiin, mutta eihän se liukene. Testaan. Ei reaktiota, hopea ei tummu. :( Kuumennetaan liki kiehumispisteeseen, mutta rikkimaksa vai mitä ainetta se nyt ikinä onkaan ei liukene. Vähän vielä jauhetta ja tunnen laimean rikin tuoksun. Äkkiä koru perään. Ei se ota jos ei annakaan. Koru lilluu harmaanvihreässä massassa, mutta johan alkaa patinaa ilmaantumaan. Huuhtelu ja pyykkipulverikäsittely. Purkki HUOLELLISESTI kiinni.
Selkkauksien jälkeen patinointiin on pakko olla tyytyväinen, vaikkei se täydellinen olekaan. Korun nimi on Hiirenkorvalla. (Meillä muuten sataa pikkuisen lunta, se keväästä.)
Toinen koru on tunausversion joskus kauan aikaa sitten tekemästäni korusta, josta ei koskaan kuvaa tullut otettuakaan. Aikansa se pyöri laatikon pohjalla, enkä tykännyt siitä yhtään. Uudesta versiosta tykkään paljon. Ihanan yksinkertainen. Pronssikerju, kupariosia ja yksi 8 millinen karneoli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Runsaan roskapostituksen takia jouduin ottamaan sanavahvistuksen käyttöön.
Kiitos jos jaksat kommentoida, se ilahduttaa aina.