Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hopeasavi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hopeasavi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Vuoden käyttötesti ja sen tulos

Tein itselleni viime kesänä nahkanauhasta korun. Tarkoitus oli hieman testata ensin mitä ne kestää, mutta hieman testi venähti. Koru on ollut käytössä koko viime kesän päivittäin ja sen jälkeen ainakin 3 kertaa viikossa tilanteessa kuin tilanteessa uimarannalta baariin ja siivouksesta työpaikalle. On meinaan sen verran mukava koru. Käytönjälkiä ei juurikaan näy, nahka on pehmentynyt toki ja hopea patinoitunut, mutta täysin toimiva ja hyvä koru on ollut, kunnes pari päivää sitten se napsahti. Liimaus ei pettänyt, lukko ei pettänyt vaan nahkanauha haperoitui poikki kerralla, ennestään siinä ei kulumista näkynyt. Minulla oli jo pari osaa valmiiksi juotettuna koruja varten, joten oli kai aika saattaa nämä loppuun. Nyt vain mietin, pidänkö itsellä toisen (vai molemmat) vai meneekö molemmat puotiin. Kivoja tuli molemmista, mutta olisiko aika käyttää jo muita. 


 Haavekuvia
Vaaleanruskeaa punottua nahkanauhaa, turkoosi sekä hopeasavesta tekemäni riipus.

Siivenisku
Mustaa nahkanauhaa, mystinen kvartsi ja hopeasiipi.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Kullannuppusille

Pieniä kurkistuksia prinsessoille tehtyihin koruihin.

Riipus hopeasavesta ja siihen istutetusta zirkonista. Hopeaa ja Swaroja.


Liki kaksvuotiaalle sitten leppäkerttuja lasihelmistä

maanantai 5. joulukuuta 2011

Rakkauslaulu ja menuetti

Viikonlopun vapailla sairausloman jälkeen, kun tauti vielä sen verran nujuuttaa, ettei kotoa voi poistua, kukaan ei voi tulla kylään eikä isompia kotitöitäkään saa vielä tehdä, on hyvää aikaa hopeasavikorujen tekoon.


49. Rakkauslaulu


48. Menuetti

Toisessa parissa menin muotoilemaan pallopääalasimella polton jälkeen, mikä sitten aiheutti sen, että kuvio ei keskeltä korvista erot niin selvästi, kuin toivoisi. Erottuu se, mutta voisi erottua kivemminkin.

Jos joku kaipaa joululahjavinkkejä, niin molemmat parit löytyvät myytävistä. 

lauantai 12. marraskuuta 2011

Hopeasavikoru


Viime talven paukkupakkasilla olin hopeasavikurssilla ja osa siellä valmistuneista odottaa edelleen pääsyä koruiksi asti.Tämä pitsinen linssihelmi oli yksi niistä. Tällaisia tehdessä kädellinen ihminen tuntee elävänsä. Hiotaan, viilataan, tutkitaan valoa vasten ja taas hiotaan. Ja sitten lisätään täytettä ja taas hiotaan. Kun homma tehtiin kurssilla, niin kukaan ei häirinnyt. Korkeintaan kaveri naapuripöydästä kerkesi sanomaan jotain. Sitäkään ei ollut pakko kuunnella... Hiotaan, täytetään ja hiotaan. Ja kun lopputulos näyttää kelvolliselta, voi hetken aikaa nauttia Onnen tunteesta. Nyt kun helmi raaskittiin löysi paikkansa niin oikeastaan voi huokaista tyytyväisenä.


Ruusukvartsiviuhkat on kyllä yksi uhraus hillolaatikosta. Ihan tajuttoman upeat! Lisää ruusukvartsia ja makeanvedenhelmiä.

Hopeasavikoru, joka aiheuttaa Onnen tunteet...

Ystäväksi korvikset
59. Onnen tunteet


lauantai 29. lokakuuta 2011

Pieniä aarteita

Työpöydällä pyörii toisinaan pieniä aarteita vailla kotia. Tai eihän ne siinä pöydällä pyöri, vaan ne pienet aarteet nostetaan talteen helmityöalustan reunoille. Jokainen koruntekijä sellaisen varmaan omistaa, mutta käytetäänkö sitä muuhun kuin pikkuaarteiden sivuun nostamiseen ja säilytykseen, sitä en tiedä. Minulla se on niin täynnä tavaraa, että ei sen päällä mahdu työskentelemään. Jokatapauksessa siinä alustassa on sellaisia käteviä koloja: yhteen kerään hopealanganpätkät ja muut sulatukseen menevät hopeaosat, yhteen menee pussin lopuista jääneet yksittäiset helmet, yhteen menee ne, jotka on nostettu esille, mutta uuden inspiraation iskiessä, nostetaan edestä pois ja joista on seuraavana tarkoitus tehdä jotain suurta ja mahtavaa tai pientä ja söpöä, miten nyt vaan, mutta jotka unohtuvat epämääräiseksi ajaksi alustan reunalle tai siihen koloon, jos sinne vielä jotain mahtuu. yksi kolo on sitten varattu roskille ja langanpätkille, mutta se tyhjennetään usein, ainakin kerran kuukaudessa. Uriin on suunniteltu jos jonkin moisia virityksiä helmistä ja mietitty järjestystä, mutta toisinaan niissä makaa tukkunauhoja, jotka odottaa sijoituspistettä varsinaisissa helmilaatikoissa. Ehkä kuva kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa, mutta jokainen helmeilijä sellaisen alustan tietää.

Joskus tulee vilkaistua pieniin koloihin tarkemmin. Mitäs kummaa tänne on piilotettukaan. Tällä kertaa kolossa alimmaisena oli viime talven tuotoksia hopeasavikurssilta. Niitä pieniä riipuksia, joita sitten tehdään hopeasaven jämäpaloista. Jos joku ei ole hopeasavea kokeillut, niin kerrottakoon, että avattu savi ei tahdo säilyä vaan kuivaa kovaksi, vaikka muovia ja kostuketta laittaisi kuinka. Olin unohtanut pikkuiset täysin ja olipa iloinen yllätys löytää heidät. Tiesin heti, mihin heidät käyttäisin. Pieniä stressileluja, pieniä lohduttajia hipellettäväksi. 
Lohduttaja

Settiin korvakorut pienistä takomistani riipuksista ja mustasta mattapintaisesta onyxista.

70: Lohduttaja

Nämä luonnolliset amatsoniititkin löytyivät alustalta, olivat jääneet siivoamatta helmilaatikkoon. Kaveriksi valitsin syksyistä, ruskeita polveilevia makeanvedenhelmiä sekä hopeisen pienen lehden.

Tuulen mukaan

Korvakoruihin tarvikkeet löytyivät samasta kolosta kuin hopeasavet. Vintagemessinkiset pienet lehdet olin juottanut hopeaan ja niistä sai kivat korupiikit. 

69. Tuulen mukaan

Huomasittekos jotain hassua? Kyllä. Mä tein eriparikorvikset ja vieläpä ihan tahallani. ;) Eri asia, jääkö ne tuollaiseksi, sillä mua hieman häiritsee, mutta koska korvisprojekti vaatii korviksia, niin nämäkin lasketaan. ;)

Mitä tulee kun yhdistää ylimääräiset korviskoukut ja alustalla pyörivät simpukankuorisydämet?

68. Herkkä sydän

Viimeisenä vieläihan tarkoituksella hemilaatikoista kaivettuja tarvikkeita. Näitä suunniteltiin pitkään ja hartaasti. Nämä kuuluvat aikaisemmin esittelemääni Tunnelma kaulakoruun. Yritin ottaa kaulakorusta uudet kuvat, mutta ei ne onnistuneet vieläkään.

67. Pieniä aarteita: Tunnelma

Tän verran sain aikaan syyslomaviikolla, joka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tämä perhe kuormitti terveyskeskuksen palveluita 11 kertaa kuudessa päivässä. Suurimman osan hoiti mies, joka sairastaa mykoplasman jälkitautina keuhkokuumetta.






maanantai 17. lokakuuta 2011

Ensimmäiset kotipolttoiset

Hopeasaveen olen aikaisemmin tutustunut parillakin hopeasavikurssilla, mutta koska tälle syksylle ei sopivaa kurssia minulle sopivaan ajankohtaan ollut, alkoi savinäpräys poltella siihen malliin, että jotain oli tehtävä. Vielä kun kanssahelmeilijä myi omia vähän käytettyjä tarvikkeita sopuhintaan, niin pakkohan tilaisuuteen oli tarttua. Uuniahan minulla ei ole, eikä varmaan ihan heti ole tulossakaan, joten parempi pitäytyä tällaisissa pienemmissä tuotoksissa, sillä butaanipolttimen kanssa ei polttaminen ole niin varmaa kuin uunilla poltettaessa. Tällaiset pienet kappaleet onnistuu käsinkin polttamaan oikeen mainiosti.

Sydänkorviksia kuvioilla kysellään aina säännöllisin väliajoin, joten lähdetään niistä liikkeelle.

Projekti 101 etenee taas pienen tauon jälkeen. Ehkä tää joskus loppuu.
 73. Heart: Köynnös

72. Heart: Pitsi

71. Heart: Kaari

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kevyttä

Ostin helmifoorumin kirpparilta helmiä. Yksittäisiä kappaleita ihanuuksista. Sellaisia ihanuuksia, jotka uhkasivat kaikki napsahtaa hillolaatikkoon. Mutta päätin jo ostaessa, että jotain niistä on tehtävä, eikä kaikkia saa jemmailla. Ensimmäisenä käsittelyyn otin mystiset kvartsit kolikonmuotoisina. Niistä kevyt kepeä koru, vaikka kevään juhliin. Jos koru tästä vielä kevenee, niin sitä ei kohta enää ole. Kuitenkin kevyt koru kimaltaa kivasti.

Alan muuten parantua, kun viikossa on kotiutunut 4 helmitilausta ja pari on vielä tulossa...

Kokeillaan, josko edellisen hopeasavikorun kuvat näyttäisivät paremmille...




maanantai 2. toukokuuta 2011

Kevätpuolen kiireitä.

Älkää luulko, että olen lopettanut koruntekemisen kokonaan. E-hei. Elämä on vaan joskus niin kiireistä, ettei ihanalle harrastukselle jää aikaa. Oman sydän- ja verenkiertoelimistön sairaudet -kurssin lisäksi meidän perheen kevätpuoleen on mahtunut mm. seuraavia juttuja.

Keskimmäinen lapsi, silloin 5-vuotias, aloitti alkutalvesta soittamaan huilua. Tai eihän se Suzuki-metodilla lapsi aloita vaan sen aloittaa jompikumpi vanhemmista, eli tässä tapauksessa äiti. Tämä äiti on opetellut kevään aikana huilun puhallustekniikan, soittoasennot ja muutaman yksinkertaisen kappaleen. Ostakaa makkaraa, Maijan karitsa ja Tuiki tuiki tähtönen sujuu jo kivasti.


Sitten olemme juhlineet muutamat syntymäpäivät...
Ylempi kakku on 6-vuotiaalle prinsessalleni ja alempi 9-vuotiaalle soturille.

Vappukin oli...
Tämä kisuli täyttää muuten kesällä jo kolme.


Ja pientä sisustusjuttuakin on tullut harrastettua...
Lisäksi kevään mittaan on syntynyt pipo ja pieni Lehmus-huivi tälle tulevalle kolmivuotiaalle, mutta niistä ei nyt ole kuvaa.

Oma juoksukoulun kevätaloitus on kohtuullisella mallilla, tosin pari viimeistä viikkoa meni hieman kakkuja syödessä...

Jotain korujakin. Kuvat on vaan niin kaameita, mutta laitetaan esimakua, kuvaan uudelleen, jos ehdin.
Hopeasavikurssilla syntynyt sydän. Pursotustekniikkaa oli pakko kokeilla uudelleen, vaikka se edellisella kurssilla tuottikin pettymyksen. Nyt tulos on jo huomattavasti parempi. Tähän sydämeen kopioin härskisti yhtä toista kurssilaista ja sydämen sisällä on zirkoni. Ajatukset ei tainneet olla ihan koruntekohetkellä mukana, kun valitsin kirkkaan zirkonin, eihän se sieltä mihinkään näy, kilisee vaan vienosti.

Kaverina on savukvartsia, onyxia, hopeaa ja käsinvärjättyä silkkinauhaa. 

Koru on pitkä... Nääääääin pitkä:

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Hei, se bloggaa taas!

Ihan sama, olkoon syynä innostuksen palaaminen tai se, että sydänsairauskurssi on haastavan rytmihäiriöosuuden jälkeen tauolla, niin tämän korun tekeminen tuntui hirmuisen kivalta. Vaikka siinä on vaan kierteisiä linkkejä... Tai, jos tarkkoja ollaan, niin itse juotettua hopeaketjua ja hopeasaveakin on mukana, mutta ne on tehty jo aikaisemmin, joten niitähän ei lasketa. Mutta siis kevään värejä, jihaa!


  


Lehtiruode

Hopeasavi, makeanvedenhelmet ja sterlinghopea.

Innostus... Se sai minut ajattelemaan helmitilauksiakin ekan kerran tälle vuodelle. :o (kerran olen tälle vuodelle tilannut vähän hopeaa, kun oli pakko ja kerran parinkympin koesatsin helmiä kaupasta, jota en suosittele kenellekään).

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kompromisseja

Joskus ajatus ei olekaan niin hyvä kuin keskiyöllä herätessä kuvittelee. Idea nähin korvakoruihin, tai niihin, mitä niistä piti tulla tuli keskellä yötä nukkumaan menon jälkeen perjantain hopeasavi-illan jälkitunnelmissa. Halusin kiikkukorvarenkaat, joissa alaosa olisi leveämpi, ja siinä olisi kuviota. Kaikki sujui kuin unelma siihen asti, kun aloin tekemään kiinnityssysteemiä. Olin tehnyt aika pienet kiikut ja kun hopeasavi poltettaessa kutistuu entisestään, ja kiinnityssysteemi olisi tullut vielä renkaan sisäpuolelle. Juu, ei. Ei edes mun olemattomiin korvanipukoihin. 

Fiksuna tyttönä olin porannut reiätkin valmiiksi kiinnitystä varten. Oujee! Paniikkiratkaisuksi Balin spacerit juottaen päälle ja tappikiinnitys. Nämä toimii hyvin, jos omistaa korvanipukat. Näisti piti tulla mun korvikset, mutta eipä tullutkaan. 

Abby 


Nämä oli ensin patinoitu ja satinoitukin, mutta uusiksi meni.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Hopesavijuttuja

Viime viikonloppuna olin hopesavikurssilla. Kurssi oli oikeen mukava ja antoisa, vaikka mitään suuria kuningasideoita en saanutkaan. Jonkun verran luovuutta rajoitti työkalujen vähyys, ideoiden vähyyden lisäksi, mutta kaiken kaikkiaan ihan mukavaa puuhastelua se taas oli.

Helmipöydän ääreen en ole kamalasti tällä viikolla kerennyt, mutta yhdet jämäpaloista tehdyt sydännappikorvikset ehdin juottaa valmiiksi asti.